”Kun aamut tuntuvat liian raskailta nousta ja illat liian levottomilta nukkua.
Kun maa pyörii pään sisällä, tavarat tipahtelevat, mieli karkailee. Kun sydän hypähtelee epärytmissä, kädet tärisevät, heikottaa. Kun kasvoilla on enemmän kyyneleitä kuin ilon säteitä. Kun päällimmäinen tunne on ennen kaikkea väsymys.” Työuupumus on tänä päivänä liiankin monen ystävä, ja jonka usein huomaamme liian myöhään. Vasta silloin, kun elämän itse täytyy pysäyttää rattaiden pyöriminen. Miksi elämä sitten näyttää sen tummempaa puolta juuri silloin, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja saamme useinkin tehdä työtä, jota rakastamme? Miksi kalenterimme ollessa täynnä vuodeksi eteenpäin tuokin enemmän ahdistusta kuin helpotusta? Ja useinkaan emme edes itse huomaa tarpeeksi ajoissa uupumuksemme oireita saatikka sano sitä ääneen. Syytämmekö silloin uupumuksen kuorissa yhteiskunnan asettamia paineita työntekoon ja tulosten saavuttamiseen. Vai Itseämme, omaa kunnianhimoa, täydellisyyden tavoittelua, taidottomuutta sanoa ei ja luottamuksen puutetta muihin ihmisiin, jotka jakaisivat taakkaamme. Vai Kenties kohtaloa, joka vain tekee elämästämme raskasta ja vie terveytemme. Selvää ja yksinkertaista syytä varmasti ei ole tai keinoa välttyä tilanteesta. Mutta toivoa parantumiseen on ja siihen, että pystyy vielä joskus nauttimaan työstä, jota rakastaa. On uskallettava pyytää apua sekä ottaa myös sitä vastaan. Kesän tullessa, loma-ajan lähestyessä, onkin hyvä meidän jokaisen irtaantua työstämme edes hetkeksi, hengittää syvään ja nauttia. Ei tehdä lomailusta työtä, eihän!
0 Comments
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |