Väsymys nimeltä työuupumus

​”Kun aamut tuntuvat liian raskailta nousta ja illat liian levottomilta nukkua.
​Kun m​aa pyörii pään sisällä, tavarat tipahtelevat, mieli karkailee. 
Kun sydän hypähtelee epärytmissä, kädet tärisevät, heikottaa. 
Kun kasvoilla on enemmän kyyneleitä kuin ilon säteitä.
Kun päällimmäinen tunne on ennen kaikkea väsymys.”

Työuupumus on tänä päivänä liiankin monen ystävä, ja jonka usein huomaamme  liian myöhään. Vasta silloin, kun elämän itse täytyy pysäyttää rattaiden pyöriminen.

Miksi elämä sitten näyttää sen tummempaa puolta juuri silloin, kun kaiken pitäisi olla hyvin ja saamme useinkin tehdä työtä, jota rakastamme? Miksi kalenterimme ollessa täynnä vuodeksi eteenpäin tuokin enemmän ahdistusta kuin helpotusta? Ja useinkaan emme edes itse huomaa tarpeeksi ajoissa uupumuksemme oireita saatikka sano sitä ääneen.

Syytämmekö silloin uupumuksen kuorissa yhteiskunnan asettamia paineita työntekoon ja tulosten saavuttamiseen. 

Vai

Itseämme, omaa kunnianhimoa, täydellisyyden tavoittelua, taidottomuutta sanoa ei  ja luottamuksen puutetta muihin ihmisiin, jotka jakaisivat taakkaamme.

Vai 

Kenties kohtaloa, joka vain tekee elämästämme raskasta ja vie terveytemme.

Selvää ja yksinkertaista syytä varmasti ei ole tai keinoa välttyä tilanteesta. Mutta toivoa parantumiseen on ja siihen, että pystyy vielä joskus nauttimaan työstä, jota rakastaa. On uskallettava pyytää apua sekä ottaa myös sitä vastaan.

Kesän tullessa, loma-ajan lähestyessä, onkin hyvä meidän jokaisen irtaantua työstämme edes hetkeksi, hengittää syvään ja nauttia. 
Ei tehdä lomailusta työtä, eihän!