Maailma on täynnä erilaisia uskontoja, uskomuksia, hengellisyyksiä ja henkisiä suuntauksia. Isommat uskonnot kätkevät sisälleen myös vielä hurjan määrän erilaisia suuntauksia. Suuntaukset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan ja taistelevat usein myös keskenään tärkeistä uskonopin kysymyksistä.
Uskonnot hallitsevat ihmisiä eripuolilla maailmaa, toisinaan enemmän ja toisinaan taas vähän vähemmän. Eri uskonnot voivat tarjota toiselle ihmisille sisäisen rauhan ja levollisuuden, mutta samalla se voi toiselle tuoda ahdistusta, pelkoa, henkistä pahoinvointia. Milloin uskonto on hyväksi ja milloin taas ei on hyvin yksilöllistä ja hyvyyden raja voi olla hiuksen hieno. Liian paljon toimitaan uskonnon nimissä ja unohdetaan sen oman sydämen äänen kuuntelu. Liian paljon ihmiset hakeutuvat terapiaryhmiin ja tukijärjestöihin hakiessaan apua, kun uskonto on aiheuttanut heille pahaa oloa ja mielen sekavuutta. Uskonnot, joiden hyvyys on kadonnut. Haluaisin uskoa siihen, että jokaisessa uskonnossa olisi se hyvä siemen, joka vain on välillä piilossa ja välillä taas pukeutunut valepukuun. Haluaisin ymmärtää paremmin eri uskontoja, mutta samalla mieleni täyttyy sinne tulleista ennakkokäsityksistä taikka omakohtaista kokemuksista. Haluaisin uskoa, että jokaisella on mahdollisuus löytää omanlainen tapa uskoa ja olla henkisyyden tiellä sekä saavuttaa sitä kautta myös sisäistä rauhaa ja hyvää oloa. Loppujen lopuksi mihin jokainen uskoo tai on uskomatta on jokaisen henkilökohtainen asia. Tärkeintä kuitenkin olisi, että se kumpuaisi sydämestä ja toisi ihmiselle levollisuutta.
1 Comment
|
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |