Tyytyväisyys, se kaivattu olotila

Tyytyväisyys on sana, joka kuulostaa hyvin kliseiseltä ja nostaa mieleemme monia tyhjiä korulauseita vailla sisältöä. Näitä lauseita me jokainen varmasti tiedämme, kuten esimerkiksi; "Ole tyytyväinen siihen mitä sinulla on", "Rakasta elämääsi juuri sellaisenaan". Kauniita lauseita, joita lausutaan usein ehkä liiankin kevyesti.

Miksi se sitten onkin niin vaikeaa löytää se tunne, että voimme olla aidosti tyytyväisiä. Löytää tila, jolloin olemme tyytyväisiä niin itseemme, kotiimme, kuin työhömmekin.

Harvemmin uskallamme edes äänen myöntää olevamme tyytyväisiä elämäämme. Pelkäämmekö silloin kaiken musertuvan vai kateuden siemenen lähtevän itämään vai kuuluuko se kenties geeniperimäämme, että turhaan ääneen ei kehuskella taikka tyytyväisenä myhäillä.

Tyytyväisyys ei välttämättä tarkoita sitä, että kaikki on hyvin. Se voi olla hetkellinen olotila, jolloin osaa katsoa elämää oikeanlaisten lasien läpi. Lasien, jotka silottavat pienet säröt elämästämme ja osaamme näin nauttia myös epätäydellisyydestämme.
Tyytyväisyys voi olla myös hetken häivähdys, hyvän olon tunne, jolloin voimme vain hengittää levollisesti.

Kissatkin kehräävät kuulemma silloin, kun ne ovat tyytyväisiä oloonsa ja ennen kaikkea itseensä. Tämä olisikin hyvä taito, jota me ihmiset voisimme hyvin opetella.

Istuessani yleisen saunan rappusilla kahvimuki kädessä ja Dallaspulla suussa saunasta raukeana voinkin tuntea oloni hyvin tyytyväiseksi. Niin tyytyväiseksi, että jos olisin kissa niin varmasti kehräisin.