Tunteita herättävä ostosreissu

​Jokunen päivä sitten minut valtasi tunne, että olisi tehnyt mieli vain maata lattialla ja nostaa jalat kohti kattoa. Takana oli päivä ostoskeskuksessa.

Ihmettelin, milloin tapahtui se käänne, kun kaupoissa ravaaminen muuttui ahdistavaksi ja väsyttäväksi hetkeksi.
Oliko se se hetki, kun tajusin, ettei raha kasvakaan puussa, ja jokaisen euron eteen tarvitaan paljon työtä sekä vaivannäköä.
Vai se hetki, kun tajusin, ettei onnellisuus ole kiinni tavaran määrästä tai vaatekaapin suuruudesta.
Nyt siis seuraan sivusta tyttäreni intoa ja paloa hypätä kaupasta toiseen hypistellen vaatteita perä jälkeen. Muistan siis tuon ajan hyvin itsekin, mutta silti en kaipaa sitä enää sellaisenaan. Nyt pääsen samaan tunnetilaa kiertäessäni kirpputoreja ja löytäessäni, jotain itseäni miellyttäviä, elämää nähneitä ”aarteita”, mukavaan hintaan.

Ostamisesta ja tavaran haalimisesta voi kehittyä myös sairaus tai ainakin rahaa syövä harrastus. Ei ole lainkaan tavatonta, että kodeistamme löytyy, vaikka kymmenet parit lenkkareita (jos edes riittää, parhaimmilla harrastajilla), tai korillinen meikkejä (tai viisi korillista) taikka hyllyllinen samanlaisia t-paitoja (kaikki tietenkin valkoisia).
Ja siinä missä toisille kaupoissa ravaaminen nostattaa hikikarpaloita otsalle ja aiheuttaa kiristävät tunnetta aivolohkossa voi toisille tuottaa suurta mielihyvän tunnetta, jonka avulla palkitsemme tai lohdutamme itse itseämme.

Ja sitten on vielä ne kaikkien odottamat ja metsästämät alennusmyynnit, jotka sekoittavat täyspäisenkin ihmisen hetkessä. Ihmiset juoksevat vaaterekeille ja repivät  toinen toisiltaan aletuotteita. Mihin katoaa se järkevä ajattelu ja pohdinta tuotteen tarpeellisista hankinnasta ja tilalla jyskyttää vain ajatus; ” Kannattaa ostaa, kun halvalla kerran saa.”

Minkälainen ostoksilla kävijä sinä olet?
Tässä minun viimeinen ”kirppissaaliini”, hintana vain muutama euro, mutta lämmitti mieltäni sitäkin enemmän: