Ihmisten kyläilyt ja vierailut toistensa luona ovat muuttuneet huomattavasti viime vuosina. Tänä päivänä vierailut muistuttavat jo lähes yritysten mukaista ajanvaraus suunnitelmaa olkoonpa kysymyksessä sitten ystävät, sukulaiset taikka tuttavat. Vierailut sovitaan hyvissä ajoin ja vieraanvaraisuutta todistellaan kerta toisensa jälkeen upeammilla ehkä välillä jopa kilpailuhenkisillä tarjoiluilla. Kodin siisteyteen myös panostetaan enemmän, kun tiedetään vieraiden olevan tulossa.
Aikaisemmin kyläilyt olivat enemmän hetken mielijohteesta tehtyjä vierailuja, jolloin ei edes tullut mieleenkään soittaa isäntäväelle kotona olon varmistamiseksi. Tällöin ei myöskään ollut isäntäväkeen kohdistuvia odotuksia. Syy tähän muutokseen ovat varmasti monet. Elämän rytmimme on muuttunut kiireiseksi, jolloin emme löydä vapaata aikaa vierailulle muutoin kuin sopimalla ne pitkän ajan päähän. Ja jos saamme yllättäen pienen hetken vapaa-aikaa haluamme vain olla tekemättä mitään emmekä lähde kyläilemään. Helppo yhteyden pito edes auttaa myös siihen, että luodaan sovittuja tapaamisia. Meille on muodostunut myös kynnys vierailla toistemme luona ilman kutsua. Johtuneeko tämä yksityisyyden kunnioituksesta ja kotirauhan antamisesta? Varmasti molemmissa kyläily tavoissa on puolensa. Välillä kyllä itse muistelen haikeudella lapsuuden aikoja, jolloin vain ajelun päätteeksi pistäydyttiin jonkun tutun luona kahvilla taikka usein sunnuntaina ovikello soi ennalta arvaamattomasti ja kohta oli vieraita kodissamme ja kahvipannu kuumana. Yllätysvierailijoita on lupa ottaa vastaan, vaikka siivouksesta olisi vierähtänyt tovi. Ja silloin ei tarvitse stressata, vaikka kaapista ei löytyisi muuta kuin se kahvi ja pehmentyneet piparit. Istuukohan silloin itse emäntäkin kahvipöydässä paremmin läsnä hetkessä nauttien vieraista, kun ei ole tarvinnut etukäteen stressata vieraiden saapumisesta, uskoisin näin. Olemme myös kyläilijöinä erilaisia, jotkut lähtevät hetken mielijohteessa vierailemaan, kun kutsu käy. Toiset taas ovat hyvinkin hitaita liikkeissään ja ehkä ovatkin usein juuri niitä, jotka kutsuvat enemminkin kuin tulevat kutsutuksi. Molempia tarvitaan. Itse lukeudun tuohon jälkimmäiseen, sillä nautin siitä ,että meillä käy vieraita, varsinkin niitä yllätysvieraita. Tämä johtunee varmasti siitä, että olen itse hyvin huono lähtemään kotoa mihinkään sekä ajatuksesta, että kotona on helpompaa lasten kanssa. Kyläilyt toistemme luona tuo joka tapauksessa arkeen piristystä olkoon ne sitten ennalta suunniteltuja taikka yllättäviä vierailuja.
2 Comments
8/7/2017 07:09:10 am
Asiaa puhut! Nykyisin tapaaminen sovitaan viikkojen, jopa kuukausien päähän, kun ensin tarkistetaan joka kalenteri ja muu ns. tärkeä asia (joillakin jopa tv-ohjelma!).
Reply
Noora
8/7/2017 03:07:02 pm
Juurikin näin 👍😊.
Reply
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |