Kaikkien saatavilla oleva ”somemaailma” kuhisee kuin muurahaiskeko koko ajan aiheet vain vaihtuvat silmänräpäyksessä. Kanavia löytyy keskustelupalstoista Facebookiin ja blogeista vlogeihin. Kanavat ovat oiva apu, kun haluaa tuoda omia mielipiteitä esille, jakaa kokemuksia ja saada ääntään kuuluviin sekä ehkä jopa kapinoida ympäröivää maailmaa vastaan. Joskus julkaistu teksti voi olla kuin keppi muurahaiskeossa, joka saa aikaan hurjan kuhinan yli somekanavien ja johon ottavat osaa tavallisten tallaajien lisäksi julkisuuden henkilöistä professoreihin ja poliitikkoihin. Viime viikkokin osoitti sen miten suuren koko kansan kuohunnan yksi blogi kirjoittaja voi saada aikaan, kunhan aihe on sopivan tunteita ravisuttava ja kirjoittaja julkisuudesta tuttu.
Blogeja löytyykin jo huima määrä ja jokainen niitä lukeva löytää varmasti omansa. Blogin, ... jossa kirjoittaja muistuttaa ehkä itseään … jonka kirjoittajalla on mukaansa tempaava kirjoitustyyli … joka käsittelee asioita, jotka kiinnostavat itseään Mutta myös sellaiset blogit herättävät mielenkiintoa, jotka tuovat vahvasti mielipiteensä esiin, vaikkei lukija välttämättä itse allekirjoitakaan niitä. Itse olen hyvinkin arka tuomaan vahvasti johonkin suuntaan olevaa mielipidettä esiin, koska asiat ovat harvoin niin mustavalkoisia. Jos esimerkiksi puhutaan lasten käyttäytymisestä olen mieluummin hiljaa kuin tuon oman kantani esiin. Aihe on mitä arin ja me äidit, jos ketkä olemme hyvin haavoittuvaisia. Vaikka omaan viisinkertaisen kokemuksen lasten kasvatuksessa en silti osaa kasvattaa muita kuin omia lapsiani ja välillä tuntuu että olen siinäkin epätoivon partaalla. Nähdessäni julkisilla paikoilla muiden lapsia tunnen ennemmin myötätuntoa kuin arvostelua heitä kohtaan, sillä tiedän ettei asiat ole juurikaan niin miltä ne ulkopuolisesta näyttävät. Miten jokainen lapsiaan kasvattaa vaikuttaa varmasti moni eri tekijä omasta ajatusmaailmasta omiin henkilökohtaisiin kokemuksiin kasvatuksesta. Mutta ikäväkseni voin todeta myös sen, että ympäröivillä ihmisillä ja yhteiskunnalla voi olla hyvinkin painostava osuus asiaan. Tärkeintä kuitenkin on muistaa tässäkin asiassa, että niin kuin me aikuisetkin olemme erilaisia niin ovat myös lapsetkin ja se mikä kasvatus metodi sopii toiselle voi olla toiselle täysin sopimaton. Parasta kuitenkin blogeissa on kirjoittajan avoimuus omista kokemuksistaan ja ajatuksistaan, jolloi myös lukija voi parhaimmillaan tuntea tunteen ettei olekaan yksin omien ajatustensa kanssa.
0 Comments
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |