Sisarusrakkaus

Katseellani törmään päivittäin meidän lapsiparvemme rakkauden osoituksiin toisiaan kohtaan. Välillä tuntuu, että pelkät sanat eivät riitä kertomaan kuinka paljon he toisistaan välittävät ja kantavat huolta. Toisinaan sitten taas terävät sanat singahtelevat ympäri kotia etsien sopivaa kohdetta. Tällöin vihan tunteen voin jopa käsin koskettaa. Kaikista tunnetiloista huolimatta he ovat joka tapauksessa toistensa parhaat kaverit, pojat ja tytöt, kaikki keskenään.

Sisarusrakkaus on tunne, jota ei voi selittää vaan joka pitää itse kokea kenellä on siihen suotu mahdollisuus. Tunne siitä, että on joku joka koostuu edes hiukan samoista palasista kuin sinä itse. Ja jonka kanssa olet jakanut ehkä osan aikaa elämästäsi kokien samoja iloja ja suruja.

Sisarus on yleensä se, joka saa sen viimeisessä hädässä olevan soiton ja joka ei avun annosta juurikaan kieltäydy, kun sitä tarvitset.
Sisarus on myös se, joka ottaa vastaan ne epämukavimmatkin tunneryöpyt, mutta joka osaa, silti iloita kanssasi elämässäsi olevista iloista.

Itselläni on pikkuveli, ja vaikka välimatka on pitkä ja elämme molemmat omaa ruuhkavuosi aikaa tahollamme. Hän on silti ihminen, jolla on paikka sydämessäni ja jolle tiedän voivani soittaa hetkenä minä hyvänsä.