pelko nimeltä EPÄONNISTUMINEN

"Makaan maassa kuin raato,
​lyötynä, yli ajettuna.
Pienin liikkein,
haparoivin askelin vedän itseäni taas ylöspäin.
Kokoan itseni haarniskan tavoin kokoon,
hitaasti ruuvi ja osa kerrallaan.”

Voimme kokea epäonnistumisen tunteita monissakin asioissa niin työelämässä, vanhemmuudessa, kuin ihan tavallisen arjen keskellä. Pelko epäonnistua voi estää meitä myös kokeilemasta uusia asioita, toteuttamasta unelmiamme. Miten vaikeaa  onkaan sanoa ääneen, että olemme epäonnistuneet. Ja vielä vaikeampaa on myöntää se ennen kaikkea itselleen.

Toisinaan epäonnistumisen yli pääseminen on helpompaa, hetkellinen harmitus, joka kestäään vain vähän aikaa. Joskus se taas voi olla kuin pieni kuolema ja siitä ylipääseminen ottaa oman aikansa.  Silloin epäonnistumisen jälkeen jaloillemme päässeenä olomme onkin kuin feenixlinnun, uudesti syntyneenä.

Epäonnistuminen saa aikaan myös jotain hyvää ja kasvattaa meitä ihmisenä, kun vanhat kangistuneet tapamme hiotaan jälleen kerran parempaan kulmaan ja voimme todeta ettei se ollutkaan kuolemaksi.

Uskalletaanhan epäonnistua pelotta
sekä
hymyillä epäonnistumisellemme,
kun on sen aika. 
​