Meille ihmisille kasvaa karvoja lähes joka paikkaan, halusimme niin tai emme. Karvat eivät ole turhia haitukoita vaan niillä on myös useita tärkeitä tehtäviä kehossamme kuten kehon suojaaminen ja kehonkielen viestittäjänä toimiminen. Karvan kasvuun vaikuttaa monikin asiaa kuten geeniperimä ja hormonitoiminta. Toisille karvan kasvu voi olla myös isokin ongelma.
Suurimpana karvan kasvupaikkana on tietenkin hiukset. Ne voivat aiheuttaa haasteita, kun emme oikein tiedä miltä haluaisimme niiden näyttävän. Tyytymättömyys on usein läsnä hiuksia ajatellessa, sillä usein ne kenellä on vaaleat ja suorat haluavat tummat ja kiharat sekä toisinpäin. Mielemme muuttuu myös usein hiusten suhteen ja kampaajat saavatkin olla oikeita taikureita toteuttaessaan suurimpia toiveitamme hiustemme suhteen. Kiitos heille. Hiusten lisäksi kulmakarvat ja ripset ovat usein muokkauksen kohteena. Kulmia nypitään, kestovärjätään piirretään kynällä ja pigmentoidaan kukin omalla tyylillään. Kulmat ovatkin edullinen kasvojen kohottaja ja katseen raikastaja. Samoin ripset saavat väriä ripsiväristä lähes aina ulos lähtiessämme. Nyt myös kestoripsien laitto on saanut suuren suosionsa niiden näyttävyyden ja vaivattomuuden takia. Karvoja kasvaa tietenkin paljon myös muualle ja suurin osa onkin täysin huomaamattomia, mutta moni haaveillee silti sileistä sääristä, siisteistä bikinirajoista ja karvattomista kainaloista. Myös huulikarvojemme lisääntyminen ja tummuminen vaihdevuosien lähestyessä voi tuntua kiusalliselta ja moni haluaakin niistä eroon. Karvojenpoistoon onkin monia vaihtoehtoja sen iän ikuisen höylän lisäksi. On monenlaisia laitteita ja aineita, jotka mahdollistavat karvojenpoiston siellä kotona kuitenkaan kiihdyttämättä karvan kasvua. Helpoin vaihtoehto kuitenkin on käydä poistattamassa karvansa halutulta alueelta hoitolassa, joko vahalla tai sokerilla. Karvojen poisto näillä menetelmillä on nopea ja lähes kivuton toimenpide. Se hoitaa samalla ihoa sekä hidastaa ja heikentää karvan kasvua. Itse olen karvojeni kanssa melko sinut. Hiukseni ovat pitkät täysin luonnollisessa tilassa olevat, jotka käyn leikkauttamassa naapurissamme kerran vuodessa. Sutasen ne nutturalle aamuisin niihin sen enempää ajatusta uhraamatta. Kulmani yritän pitää kuosissa pinsetein ja kasvipohjaisella kestovärillä. Muuten annan karvojeni kasvaa luonnollisessa tilassa ja etenkin talvisin olen melko apina karvojeni puolesta. Sääri-, kainalo- ja bikirajakarvoja siistin tarpeen vaatiessa etenkin kesäaikaan luonnonmukaisella vahalla. Tyttärenikin on nyt myös saapunut siihen ikään, että hän kävelee perässäni kuin herhiläinen ja esittää perusteluita siitä, miksi minun pitäisi poistaa vahalla hänen lähes näkymättömät karvansa. Niin tai näin karvat aiheuttavat meille jokaiselle enemmän tai vähemmän päänvaivaa iästä tai sukupuolesta riippumatta.
0 Comments
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |