olemmeko tyttöjä, poikia vai yksilöitä?

​Historia on luonut meille vuosien saatossa jyrkät rajat ja kriteerit siitä, mitkä ovat tyttöjen juttuja ja mitkä poikien. Mitkä ovat naisten töitä ja mitkä miesten töitä. Nyt nämä kriteerit ovat pikkuhiljaa alkaneet nykymaailman menossa rakoilemaan, ja rajat rikkoutumaan. Enää ei ole tarkasti rajattuja miesten tai naisten ammatteja ja kotitöitäkin teemme sujuvasti molemmat sukupuolet. Olemme siirtymässä lähes sukupuolettomaan maailmaan, vaikka tietyt asiat tyttöjen ja poikien eroavaisuuksista ovat hyvinkin iskostuneet takaraivoomme.

Ympäristömme muuttuminen suvaitsevampaan suuntaa voi huomata jo pelkässä katukuvassa. Pojat voivat pukeutua poikina tyttöjen hameisiin ja maalata huulensa punaisiksi tai tytöt voivat tarttua jääkiekkomailaan ja leikata hiuksensa lyhyiksi.

Tänä päivänä myös ne ihmiset, jotka kokevat  vahvasti olevansa toista sukupuolta  mitä fyysisesti ovatkaan saavat mahdollisuuden pelkän pukeutumisen lisäksi viedä sukupuolen muutosta astetta pidemmälle hormonien ja leikkauksien avulla. Mitkä varmasti antavat vahvuutta ja tukea sisäiselle prosessille. 

Vaikka maailman muuttuu avoimempaan suuntaan voimme silti painia useinkin oman identiteettimme kanssa. Keitä me oikeastaan olemme, olemmeko tyttöjä, poikia, miehiä, naisia, tyttömäisiä poikia, poikamaisia tyttöjä, sukupuolettomia, yksilöitä vai vaan ihmisiä ja mistä löydämme oman lokeron johon ahtaudumme.

Nykyisin voi olla jopa helpompaa tunnustaa olevansa poika tytön kehossa kuin kokea olevansa poika pojan kehossa, mahtumatta silti kuitenkaan perinteiseen poikamuottiin. Syystä, että jääkiekko ei lukeudukaan mielenkiinnon kohteisiin taikka remonttihommissa on peukalo keskellä kämmentä ennemmin kuin kiinni vasarassa. Vastaavasti voimme kokea myös olevamme tyttöjä tytön kehossa, mutta emme silti pidä naisellisista jutuista minihameineen vaan nautimme enemmän tunteesta, kun saamme sahan käteen ja sieraimemme täyttyvät puun pölystä. 

Itse lukeudun juurikin näihin edellä mainittuihin. En tunne oloani itsekseni laittaessani jalkaan korkokengät taikka saatikka pukeutuessani naisellisiin jakkupukuihin. Minulla pysyy helposti saha, vasara ja jopa porakonekin kädessä, mutta silti en miellä itseäni poikamaiseksi tytöksi. Omaan ammatin, joka uhkuu naisellisuutta ja ulkoista kauneutta, mutten koe itse olevani naisellinen nainen. Ehkä olenkin valinnut ammattini enemminkin käsillä tekemisen ilosta ja hyvän olon tuottamisen halusta kuin tarpeesta korostaa sukupuolisuutta. Koen olevani nainen, mutta ehkä vähän omanlainen nainen.

Koemmepa sitten olevamme sisältämme tyttöjä tai poikia taikka täysin sukupuolettomia kaikki vaihtoehdot ovat yhtä oikeita. Tärkeintä olisikin unohtaa ulkopuoliset paineet naisena tai miehenä olosta ja olla omanlaisia naisia ja miehiä tai vaikka ihan vaan yksilöitä, jos se tuntuu omalta.