Oikeanlaista kemiaa...

Miksi toisten ihmisten kanssa työskentely sujuu täysin ongelmitta ja toisten kanssa se tökkii jo heti alkumetreillä?

Miksi toisten ihmisten kanssa muodostuu tiiviitä kaverisuhteita ja toisten kanssa jo pelkkä kahvilla käynti tuntuu uuvuttavalta?

Ja miksi käymme juuri tietyllä kampaajalla, vaikka vieressä olisi myös muita hyviä vaihtoehtoja?

Tapaamme elämämme aikana kymmeniä, satoja, tuhansia erilaisia ihmisiä.
Tapaamme näitä ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja paikoissa, kaduilla, kaupoissa, kouluissa, töissä, harrastuksissa…

Suurimman osan heistä ohitamme neutraalisti, saman tien unohtaen heidän olemassa olonsa. Ihmiset, jotka eivät herätä meissä mitään mielenkiintoa tai tunnetta, ja ovat meidän silmissämme hyvinkin huomaamattomia.

Toiset ihmiset jäävät mieleemme, koska he laukaisevat meissä vahvan negatiivisen tunteen. Aina ei välttämättä ole edes suoranaista syytä siihen tunteeseen, mutta silti pyrimme välttelemään kohtaamisiamme heidän kanssaan uudestaan. Näiden ihmisten kanssa yhteistyö on hyvinkin raskasta ja usein myös lähes mahdotonta.

Kun taas toisten ihmisten kanssa muodostuu hyvinkin vahva tunneside ja yhteenkuuluvuuden tunne jo heti ensikohtaamisella. Tunne siitä, niin kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Tunne, että toisen ihmisen lähellä on hyvä olla.

Mikä sitten onkaan se sanoin kuvaamaton tunne, joka on tai ei ole kahden ihmisen välillä. Toiset kutsuvat sitä ihmisten väliseksi kemiaksi, kun taas toiset puhuvat energioiden kohtaamisista. Joka tapauksessa se on hyvin abstrakti käsite, jota on hyvinkin vaikea sanoin selittää, mutta äärimmäisen helppo tuntea. Pystyykö tähän kemiaan itse lainkaan edes vaikuttamaan, ja muuttuuko se tunne kahden ihmisen välillä, kun itse muutumme elämämme aikana?

Suurimpia onnen tunteita saavutamme, kun kohtaamme yllättävässäkin tilanteesta ihmisen, joka tuntuu ystävältä heti alusta lähtien.