Sana ruoka käy joka päivä huulillamme. Sivuutamme aihetta monessa eri tilanteessa. Se on myös elinehto, jota ilman emme voi elää.
Ruoka jopa säätelee arkeamme, ja rytmittää päiväämme. Ruoka antaa meille sen ihanan tekosyyn kokoontua yhteen ja nähdä ystäviä. Ruoka toimii suurena nautinnon antajana. Se lohduttaa heikkona hetkenä ja sen avulla voimme palkita itsemme onnistuessamme. Ruoka on kuin taidetta, juuri silloin kun ruuan maku ja esteettisyys kohtaavat toisensa. Ruoka on varmasti myös yksi niistä asioista, josta löytyy kasapäin toisistaan eriäviä mielipiteitä. Kiistelyn aiheena on niin ravintosuositukset kuin ruuan terveellisyys, ruokailutavoista puhumattakaan. Tänä päivänä löytyy jos jonkinlaista ruokaan liittyvää asiantuntijaa, jotka tarjoavat ohjeitaan sekä suosituksiaan herkästi jokaiselle apua haluavalle. Usein myös me tavalliset tallaajat saavuttaessamme ruoan avulla hyvää oloa luennoimme helposti aiheesta muillekin (ketkä nyt vain sattuvat istumaan kuulo etäisyydellä) aivan kuin jonkin "henkisen herätyksen” saaneena. Ruoan puhtauteen sekä kotimaisuuteen kiinnitämme enenevissä määrin huomiota. Kokeilemme uudella innolla myös harrastus pohjalta "omavaraisuutta". Milloin kenenkin pihan perällä kasvaa perussalaatista vieraampaan viinirypälelajikkeeseen asti. Meitä ruoanlaittajia löytyy monenlaisia. On intohimoista kokkaajia, arjen keittäjiä aina valmisruokien lämmittäjiin asti. Ruoanlaittoon vaikuttaa myös mielialamme, vireystasomme, kiire ja ennen kaikkea NÄLKÄ. Miten usein itse ainakin pyöritän niitä muutamaa ruokalajia päivästä toiseen ja välillä olen jopa helpottunut, kun päivän ruokaohjelma on kuitattu Hesesafkalla. Toisaalta välillä on ihanaa uppoutua ruoanlaittoon ja kokeilla jotain ihan uutta reseptiä tai raaka-ainetta (vielä kun saisi lapset innostumaan uusiin kokeiluihin...). Joukkoomme mahtuu nykyisin jos jonkinlaista ruoka-aineen välttäjää. Olkoonpa välttelyn syynä sitten hurjassa kasvussa olevat ruoka-aine allergiat, oma terveys, laihduttaminen, ideologia, elämänkatsomus tai vain pelkkä trendi-ilmiö. Ruokaa tehdessä isommalle porukalle saakin olla tarkkana, että kaikki ruoka-aine rajoitteet tulee huomioiduksi. Uskon, että olemme myös ruokailijoina sekä ruuan tarvitsijoina yksilöitä, jolloin hyvän ja oikeanlaisen ruoan antamiseen tarkkoja kriteereitä tai rajoja on lähes mahdotonta antaa, sillä se mikä on toiselle hyvä ja välttämättömyys voi toiselle tuoda aivan toisenlaisia tuntemuksia.
0 Comments
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |