Kohtaamme kuolemaa päivittäin jo pelkästään luontoa seuraten tai päivän lehtiä lukien. Kuolemasta puhutaan yleensä silloin, kun joku ihminen kuolee ja poistuu tästä elämästä konkreettisesti. Mutta kuoleman tunne voi tulla myös silloin, kun joku ihminen poistuu meidän elämästämme, vaikkei kokonaan elämästä.
Kuolemaan suhtaudutaan eri tavalla eri kulttuureissa. Kuolemaan liittyy monia uskomuksia ja oletuksia riippuen kulttuurista, perinteestä taikka uskonnosta. Kuitenkaan varmaa totuutta mitä ihmiselle tapahtuu kuollessaan ei tiedä kukaan on vain hauraita arvailuja ja hentoja toiveita. Kuolema voi tulla kuin varkain tai hitaasti hiipien. Kuolema aiheuttaa suurta surua. Surun aikana onkin hyvä antaa itselleen luvan surra, eikä tehdä tilaa järkeilylle tai syvällisille pohdinnoille. Kun aika on valmis voi irrottaa otteensa surusta ja vaalia hyviä muistoja. Kuolema voi tuoda mukanaan myös helpotuksen ja vapauden tunnetta, mutta useimmiten se tuo tullessaan hyvin raadollisen ja tuskaisen tunteen. Kuolema aiheuttaa suurta pelkoa. Pelko lähimmäisten menettämisestä ja pelko oman itsensä kadottamisesta kuolemalle. Tietämättömyys itse kuolemasta sekä irrottautuminen itse elämästä aiheuttavatkin suurimmat pelot. Oma pappani, sotiemme veteraani kuoli hetki sitten. Pitkän hyvän elämänsä jälkeen ja varmasti kaikkensa antaneena hän oli valmis siirtymään pois täältä keskuudestamme. Häntä miettiessäni silmiini osui teksti, joka raottaa hiukan pelon vyyhtiä tuoden siihen hitusen valoa. Tässä teksti myös teille luettavaksi: " Kun kävelet läpi metsän, jota ihminen ei ole taltuttanut eikä häirinnyt, et näe ympärilläsi ainoastaan yltäkylläistä elämää, vaan kohtaat myös kaatuneita puita ja lahoavia puunrunkoja, mätäneviä lehtiä ja maatuvaa ainesta joka askeleella. Minne tahansa katsotkin, löydät kuolemaa siinä missä elämääkin. Tarkemmin katsoessasi havaitset kuitenkin, että maatuva puunrunko ja mätänevät lehdet eivät vain synnytä uutta elämää, vaan ovat itsekin täynnä elämää. Mikro-organismit ovat työn touhussa. Molekyylit järjestäytyvät uudelleen. Kuolemaa ei siis löydy mistään. On vain elämänmuotojen muuntautumista. Mitä voit oppia tästä? Kuolema ei ole elämän vastakohta. Elämällä ei ole vastakohtaa. Kuoleman vastakohta on syntymä. Elämä on ikuista." Tyyneys puhuu, Eckhart Tolle
0 Comments
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |