Kot kot

Meillä on kanoja ja yksi kukko tuomassa kanalaumaan kaivattua sopusointua ja rauhaa.
Aina yksi kanoistamme viihtyy hyvinkin lähellä kukkoa. Se seuraa sitä kaikkialle ja on aina kukon käytettävissä. Todellinen luottokana tai pikemminkin vaimo.
Kanojen touhua pihamaalla on mukavan rentouttavaa seurata. Varsinkin ne ensimmäiset päivät, kun kanat saavat olla vapaana ulkona pitkän talven jälkeen. Ne vetävät keuhkot täyteen raikasta ulkoilmaa, nokkaisevat maasta tuoretta ruohoa ja juoksevat vapauden huumassa ympäri pihaa.
Meidän kanat ovat myös huippu rentoutujia. Kun aurinko paistaa sopivasti pehmeälle nurmelle niin kanat heittäytyvät selälleen auringonsäteen alle ja laittavat silmänsä kiinni, ai että sanon minä!
Kanat ovat myös mitä suurempia pelkureita mitä tiedän. Kanalan kuivikkeen vaihdon jälkeen menee päivä jos toinenkin, että joku rohkeimmista kanoista uskaltaa mennä sisälle kanalaan ( ja loput sen perässä), sillä uusi kuivike näyttää kanoista hyvinkin pelottavalta ja epäilyttävältä. Sama asia on lumella. Lumen sataessa maahan jäädäkseen ei kanoja saa ulos edes pakottamalla, kun aikaisemmin ne sen sijaan tungeksivat samaan aikaan luukun raosta ulos.
Kaiken tämän viihdyttävyyden lisäksi kanat toimivat meillä ”kompostorina” eli se mitä meidän perheestä jää syömättä menee kanoille ja vasta sitten varsinaiseen kompostoriin. Kaikki hyöty siis irti ruuasta.
Ihmeellisin asia kuitenkin on kanojen kananmunan luominen. Miten täydellisen kaunista ja puhdasta ravintoa voi tämä otus meille tuottaa. Siitä olen kiitollinen ja hämmästynyt joka päivä, kun kerään kananmunat talteen.