Karhunpoika sairastaa...

​​Lapsen sairaus tai sairastelu on koko perheeseen vaikuttava asia, joka vetää arjessa jaksamisen äärirajoille. Olkoon kysymyksessä sitten lyhytkestoiset perussairastelut mahataudit ja nuha-kuumeet, korvatulehduskierteineen tai pitkäkestoisempi  sairaus, synnynnäinen vaiva tai joku muu vakavampi sairaus. Perheen arki joutuu joka tapauksessa koville. Huoli on suuri pienestä ihmisestä ja toivo korkealla. Siinä usein vanhemmat itse unohtavat itsensä. 

Itse olen ollut onnekas viiden lapsen äitinä, kun lapsemme ovat olleet hyvinkin terveitä. Emme ole joutuneet jonottamaan keskellä yötä kipeän lapsen kanssa päivystyksessä taikka ostamaan kasapäin lääkkeitä lapsillemme. Mutta, silti tiedän mitä on huoli, epätietoisuus, väsymys, ja toivon kipinä paranemisesta.

Meidän perheen esikoinen kasvatti vanhempiensa huolta jo hyvissä ajoin ennen syntymäänsä. Hänellä todettiin sydämen toiminnassa häiriötä jo vatsassa ollessaan ja koko lapsen selviytyminen oli epävarmaa. Huoli oli suuri, mutta loppujen lopuksi kaikki meni hyvin asiantuntijoiden huomassa. Tyttäremme syntyi suunnitellulla sektiopäivänä Helsingissä ja hänelle laitettiin kahden päivän ikäisenä tahdistin, jonka jälkeen arkemme on ollut lähes normaalia lapsiperhe arkea. Toki käymme edelleen vuosittain kontrollissa, jolloin sydänvika muistuttaa olemassa olostaan ja tahdistinta on täytynyt vuosien saatossa myös vaihtaa. Suurin huoli on poissa, mutta kokonaan se ei varmasti häviä koskaan.

Lapsen sairastuessa on ehdottoman tärkeää, että meillä vanhemmilla on oma tukiverkkomme ja ihmiset lähellä, jotka pitävät huolen, että me vanhemmat jaksamme ja ymmärrämme ottaa myös niitä pieniä nautinnon hetkiä väsyttävän arjen keskellä, jotka antavat voimavaroja kantamaan perhettä taas eteenpäin.

Voimia.