Joulu kolkuttaa jo melkein oven takana.
Kaupat tarjoavat kerta toisensa jälkeen aikaisemmin joulun sesonkituotteitaan ja soitattavat joulumusiikkiaan. Ravintolat täyttyvät hiprakoituvista pikkujoulujuhlijoista. ”Mattimyöhäisen” hikikarpalot lisääntyvät joulun lähestyessä, kun taas reippaimmat meistä ovat ostaneet joululahjansa jo pitkin vuotta ja suunnittelevat järjestelmällisesti koko joulun ajan menunsa. Joulu, se ilon ja rauhan juhla. Juhlista tärkein. Joulun perinteistä pidämme kiinni kynsin ja hampain. Pysyvämmät muutokset jouluperinteisiimme (jos niitä edes kaipaamme) vievät aikaa. Perinteet luovatkin usein turvaa ja pysyvyyttä. Varsinkin silloin, kun elämä on muuten haasteellista ja raskasta. Joulu herättää meissä kuitenkin monenlaisia tunteita. Tunteet eivät aina ole niitä ilon, rauhan ja mukavan yhdessä olon tunteita, vaan toisinaan joulu ja sen vietto voi olla hyvinkin ahdistavaa syystä tai toisesta. Toisilla meistä se voi korostaa yksinäisyyttämme. Tunnetta, kun kotonamme ei ole muuta kuin seinät ystävinämme. Toisten ajatukset täyttyvät tuskasta, jonka aiheuttaa rahan puuttuminen. Silloin lahjojen saatikka jouluruokien ostot ovat vain haavekuvia. Toisinaan jouluun voi kohdistua ikävät muistot menneisyydestä, jotka pulpahtavat mieliimme juuri jouluisin. Joulun vietto vaatii myös usein taiteilua, kun haasteena on eri sukuhaarakkeiden yhdistäminen niin perinteiden kuin aikataulujenkin suhteen. Ymmärtämättömyys toisia kohtaan ja luokkaantumiset voivat olla hyvinkin tuttuja tunteita juuri silloin joulun vietossa. Joulurauhan luomisessa tärkeintä taitaakin olla vapaus tehdä omasta joulusta juuri omanlaisen joulun, suotakoon se siis meille jokaiselle.
2 Comments
Oi, olipa jälleen niin hyvä postaus ja hyvin kirjoitettu, kuin minun ajatuksia. Tuo suvun yhdistäminen on juurikin se joulun haastavin kohta ja itselläni se stressin aiheuttaja.
Reply
Noora
27/11/2017 05:51:46 am
Voi kiitos ❤️
Reply
Leave a Reply. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |