Ikäkriisi

​Ikä on vain numeroita sanotaan. Sitä se onkin, mutta myös paljon muuta.
Se on odotuksia, vaatimuksia, tarpeita.
Kaikki eivät kasva samaa vauhtia sisäisesti ulkoisen iän kanssa. Jotkut ovat ikuisia lapsi, vaikka ulkoisesti näyttäisivätkin jo ikämiehiltä. Toiset taas säilyttävät lapsenomaiset kasvot pitkään, vaikka sisäinen kasvu vastaa jo pitkään eläneen tasoa.

Ikääntyminen ja ikä voi helposti olla vaikea asia, joka jakaa ajatuksia ja tunteita. Se on usein myös asia, jota salaillaan ja jonka kysymistä vältellään.
Ikä tuo elämään vaiheita, jolloin olemme kriisin partaalla.
Aluksi on uhmaikä, jolloin vanhempamme kärsivät siitä enemmän kuin me itse.
Sitten on murrosikä, jolloin olemme niin hukassa itsemme kanssa, että toimimme vaistomaisesti ajattelemattomasti.
Tulee myös ikä, jolloin siirrymme nuoruudesta aikuisuuteen. Jolloin pitäisi tietää mitä haluamme elämältä.
Kolmenkympinkriisissä huomaamme, ettemme kaksikympisenä tienneetkään vielä mitään elämästä tai mitä siltä haluaisimme. Usein silloin tehdyt valinnat voidaan suoraan laittaa roskakoriin.
Ja nyt itse tullessani lähemmäs neljääkymppiä ja sitä kriisi vaihetta huomaan haluavani vain rauhaa, mutta samalla myös jotain raikastusta elämääni. Minulle ne uudet tuulet ovat olleet oman yrityksen perustaminen, joka antaa tarvitsemaani uutta tuulta elämääni.

Ikä ei ole myöskään pelkästään sisäistä kuohuntaa vaan vaikuttaa vahvasti myös ulkoiseen olemukseemme. Halusimme tai emme. Ensin muutokset ovat vauvasta kehitymistä murrosiän kautta aikuiseen ulkomuotoon, joka alkaa taas pikkuhiljaa muuttumaan vastakkaiseen suuntaan. Miten onnellista olisikaan, jos me jokainen pystyisimme iästä huolimatta hyväksymään ulkoiset muutokset emmekä kokisi tarpeelliseksi alkaa niitä muuttamaan. Huolehtimalla mielemme ja ihomme hyvinvoinnista niin sisäisesti kuin ulkoisestikin pienet juonteetkaan eivät ole häiritseviä vaan kaunistavat kokonaisuutta.

​Ollaan ylpeitä itsestämme niin murrosiän kuohunnassa kuin vaihdevuosien partaalla ollessamme, iästä huolimatta