Elämää vaakakupissa

”Joskus on parempi puhua kuin olla hiljaa.

Joskus on parempi juosta kuin kävellä.

Joskus on parempi tehdä kuin katua.”

On hetkiä, kun olemme kahden vaiheilla. Mietimme ratkaisua kumpaan suuntaan kallistuisimme. Mieltämme ja mielipiteitämme säätelee niin järki kuin tunteet, toisilla enemmän toinen, kun taas toisilla toinen.
Toivomme samalla hetkellä myös hartaasti, että sisäinen äänemme kertoisi juuri oikean tavan toimia. Mutta mistä sitten tiedämme, mikä on sisäisen äänen kuiskaus, ja mikä taas tunteidemme muminaa.
Toki on tietenkin myös ne hetket, jolloin on parasta vain pysähtyä ja tuumata hetken ennen päätöksen tekoa.

Pelkäämme usein toimia ja jätämmekin  helposti asian tekemättä tai toteuttamatta, jos epäröimme vähääkään. Voimme myös jumittua asioihin, kun aristelemme tehdä päätöksiä. Olkoonpa kysymyksessä sitten kylmentynyt parisuhde, tyytymättömyys työtä kohtaan taikka ulkopuolisuuden tunne omassa elämässä.

Mitä sitten pelkäämme niin paljon, että jätämme juuri siinä hetkessä toimimasta. Pelkäämmekö väärää ratkaisua, epäonnistunutta päätöstä vai punnitsemmeko liian tarkasti hyvät ja huonot puolet.

Kuitenkin usein siinä hetkessä tehdyt päätöksemme ja toimintamme (niitä sen enempää punnitsematta) tuottavatkin suurimman hyvän olon -tunteen meille. Sen ansiosta, että olemme kerrankin olleet rohkeita ja olemme toimineet rohkeasti. Lopputulos ei silti tietenkään ole aina ongelmaton, mutta eihän mikään vaihtoehto ole.

Olkaamme rohkeita tänäänkin ja uskalletaan toimia, kun on sen aika!