”Pelkäämme että elämä päättyy,
kun kaikki on vielä kesken. Siksi meillä onkin kiire tehdä elämästämme täydellistä, vaikka täydellisyyttä onkin juuri keskeneräinen elämä.” Uuden vuoden kynnyksellä keräämme mieleemme asioita miten tekisimme elämästämme täydellisempää kuin menneenä vuotena, mitä muuttaisimme niin itsessämme kuin ympäröivässä maailmassa. Mielemme on täynnä ajatuksia muutoksista niin kuin teini-ikäisellä on loputtomia halujaan. Haikailemme niin sisäistä muutosta, vartalomme muokkausta, työpaikan vaihdosta, kodin remontista kuin ruokavalion raikastamista. Toisinaan haikailemamme muutokset ovat hyvinkin järkeviä ja ajankohtaisia, ja jotka kannattaakin rohkeasti toteuttaa. Toisinaan taas eivät niinkään, ja joutuvat suoraan ajatustemme roskakoriin. Usein luulemme, että onnellisuuteemme on suoraan verrannollinen täydellisen elämän kanssa, vaikka huomaamme saavuttaessamme jonkun täydellisen elämämme etapin ettei se tuonutkaan mukanaan onnellisuutta. Ja elämämme tuntui edelleen keskeneräisestä. Loppujen lopuksi elämän keskeneräisyys onkin kauneinta mitä on. Se on ne laittamattomat lattia listat, tekemättömät kotityöt, saavuttamattomissa olevat haaveet, vaa'assa näkyvä plus viiden kilon lisä ihannepainosta, sokeriähky kesken sokerilakon, pinttyneet rutiinit ja arkiset haasteet. Se on se pieni hetki, jolloin näemme, että elämä on täydellisemmillään juuri keskeneräisyydessään.
0 Comments
Hiljaisuus,
lumen hentoa leijailua, puiden lehtien havinaa, tuulen heikkoa ulinaa... Mitä kuulemmekaan hiljaisuudessa, keskellä metsää, kotona yksin ollessa, tai tyhjissä paikoissa. Hiljaisuus on joskus parempi kuin tuhat sanaa. Sanomattomuus ilman hiljaisuuden rikkovia sanoja. Murheen kertojakaan ei aina kaipaa viisaita sanoja vaan vain jonkun, joka on hänen kanssaan hiljaisuudessa, turvana yksinolossa. Joskus hiljaisuus on yksinkertaisemmillaan yksinoloa itsensä kanssa, joka antaa voimia kohdata arjen haasteita. Toisinaan taas se on kaivattua toisen ihmisen läsnäoloa, hiljaisuudessa. Suurimpia taitoja onkin olla yhdessä ilman ääntä. Välillä meidän on myös vaikeaa olla hiljaisuudessa. Usein juuri silloin, kun sitä eniten kaipaamme. Mielemme ovat täynnä levottomuutta, melua tyhjästä, turhia sanoja. Parhaimpia apuja ahdistukseemme onkin usein hiljaisuus. Hiljaisuus ilman mitään siihen lisättävää. Tuokoon tuleva juhlanaika siis nautintojen ja yhdessäolon lisäksi myös sopivasti hiljaisuuttaa meille kaikille. Syntyykö se pikkuhiljaa ja pienin elein, hiljaa hiipien vain
suurella tohinalla ja räminällä, hetkessä poksahtaen. Syntyykö se yhdestä pienestä koristeesta jonka tuomme kotimme pöydälle joka joulu. Koristeesta, joka on nähnyt jo monet joulut, ehkä jopa sukupolvien taa. Syntyykö se mausteiden tuoksusta, jotka täyttävät kotimme joka nurkan. Mausteista, joita käytämme vain jouluna. Syntyykö se hetkestä, kun pääsemme kuulemaan joululauluja. Lauluja, joiden sävel vie meidät jouluun aina kerta toisensa jälkeen. Syntyykö se jouluruokien valmisteluista, kun annamme aikamme ja sydämemme ruuanlaittoon. Ruuista, joilla sitten täytämme vatsamme joka joulu lähes halkeamiseen asti. Syntyykö se jouluisista käsitöistä. Käsitöistä, jotka antavat ja tuovat iloa niin niiden tekijöille kuin muillekin. Syntyykö se lasten luomasta odotuksesta ja jännityksestä. Lastenjoulusta, jonka me myös kaikki olemme itse kokeneet. Syntyykö se kynttilöistä, ystävien tapaamisesta, rauhoittumisesta ihan vain hetkestä, jolloin tunnemme sydämessämme, että nyt on joulu. Minun joulu syntyy hiljaa kasvaen. Kynttelikköjen ilmestyessä kylämme ikkunoihin, joulukuun ensimmäisen päivän aamusta, lasten odotuksesta, perheemme perinteiden vaalimisesta ja yhdessä olosta. Syntyypä joulu mistä vain näistä tai jostain ihan muusta niin se on, silti se, joka tuo juuri sinulle joulun, sinun joulusi, se on tärkeintä. |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |