|
Voi sitä vapauden huumaa, elämän tasapainoilua, tunnemyrskyjä sekä samaan aikaan lapsena ja itsenäisenä itsenä oloa. Meidän lapsille on lapsesta nuoreksi kasvaminen valtavaa muutosta ja pää pyörällään oloa. Se on aikaa, joka on heille samalla elämän parasta, mutta samalla myös niin musertavaa aikaa. Aikaa, jolloin he ovat hukassa niin itsensä kuin maailmansa kanssa. Aikaa, joka antaa heidän elämälle suunnan, mihin se ikinä sitten heitä viekään. Lapsemme kasvaessa nuoreksi, murrosikäiseksi, on myös meille vanhemmille suuri muutoksen ja irtipäästämisen prosessi. Aikaa, jolloin meidän vanhempien pitää luottaa lapsiimme kuin lintuemo luottaa poikasiinsa lentoharjoittelussa. Välillä on hetkiä, kun siivet kantavat jo pienen hetken. Välillä taas lento saattaa loppua lyhyeen, äkkinäiseen mahalaskuun. Joka tapauksessa on kuitenkin tärkeää, että samaan aikaan me sekä myös lintuemokin olemme hiljaa läsnä, sivusta seuraajina. Luottaen siihen, että jonain päivänä lastemme omat siivet kantavat ja kuljettavat heitä elämässä eteenpäin. Meillä kotona asuu juurikin yksi tällainen omaa itseään etsivä teini ja toinenkin jo kovaa vauhtia lähestymässä tätä vaihetta. En tiedä olemmeko ensimmäisen kanssa jo pahimman huipulla vai vasta tulossa siihen. Vielä vuosi sitten olimme nuoren keskipiste. Nyt olemme joutuneet sivuun ja paikkamme ovat vallanneet tuiki tärkeät ystävät, joiden mielipiteet ovat meidän mielipiteitä huomattavasti tärkeämpiä (ja ehkä hyväkin niin). Saamme olla tärkeitä ja horjumattomia sivuroolien näyttelijöitä elokuvassa, jossa esikoisemme näyttelee pääosaa. Muistan sen tunteen, kun pidin häntä sylissäni ensimmäistä kertaa. Tunteen, kun hän teki meistä meidät ja perheestämme perheen. Hän, joka on elämämme suurin opettaja. Ja jonka kanssa olemme tehneet myös ne suurimmat kasvatusvirheemme. Hänen ollessaan meidän "kasvatuslaitoksemme" todellinen koekaniini (toiset lapsemme ovatkin päässeet jo paljon helpommalla). Kukaan ei kuitenkaan osannut edes kertoa, miltä tuntuu olla murrosikäisen vanhempi. Miten toimia silloin, kun omatkin tunteet ovat samassa vuoristoradassa kuin perheessä asuvalla nuorella, mutta istumme hänen kanssaan eri vaunussa ja kuljemme eri kohdassa. Ja kuinka pitäisi uskaltaa irrottaa ja antaa toisen tuntea ilmaa siipiensä alalla. Samalla hetkellä tuntemalla kuitenkin suurta huolta ja pelkoa, koska tiedämme, että elämä on kovaa. Jokaisen on kuitenkin itse kuljettava oma elämänpolkunsa, vaikka kuinka mielellämme kantaisimmekin lapsemme suurimpien esteiden yli. Sellaisiahan me vanhemmat olemme. Teemme mitä tahansa lastemme takia. 
0 Comments
Olemme kuin lahja, lahja itsellemme. Jokainen meistä varmasti tietää sen tunteen, kun saamme lahjan joltakin. Pitäessämme lahjaa kädessä tunnemme suurta jännitystä ja odotusta ehkä hieman jopa kutkutusta mahan pohjasta, siitä mitä lahja voisikaan sisältää. Me itse olemme myös aivan kuin lahja käärepapereineen. Aluksi emme välttämättä itsekään tiedä minkälaisia olemme sisältämme saatikka sitten muut. Meillä voi olla niin odotuksia kuin toiveita itseämme kohtaan, sekä myös muilla meitä kohtaan. Lahja voi olla iso tai pieni, kova tai pehmeä tai sitten ihan jotain muuta, aivan kuin mekin olemme erilaisia. Toisinaan lahjasta voi jo heti päätellä mitä se sisältää, vaikka se olisi kääritty lahjapaperiin. Toisinaan taas lahjan sisältöä ei voi ollenkaan arvata, ja jännitys säilyy loppuun asti lahjaa avattaessa. Ulkokuori voi välillä myös hämätä lahjan todellisesta sisällöstä. Joskus on taas niin, että lahjaa ei ole paketoitu laisinkaan, vaan sen sisältö on heti kaikkien tiedossa. Näin on myös meillä. Meillä voi olla jo valmiina kuori todellisen itsemme ympärillä, aivan kuin lahjapaperi on lahjan ympärillä. Välillä se kuori voi olla täysin toista kuin todellinen itsemme, kun taas välillä se voi antaa vinkkiä todellisesta minuudesta. Toisinaan jotkut meistä ovat löytäneet itsensä sekä hyväksyneet myös sen sellaisenaan, ja näin ollen ovat kuin lahja ilman lahjapaperia. Välillä avatessamme pakettia voimme hetkellisesti jopa pettyä, kun odotukset eivät vastaakaan todellisuutta, mutta aikamme tutustuessamme lahjan sisältöön se alkaakin tuntua juuri oikealta. Näin voi käydä myös silloin, kun emme oikein itsekään vielä tiedä minkälaisia olemme todellisuudessa. Kasvatamme itseämme kohtaan vaatimuksia, joita emme välttämättä pysty saavuttamaan ilman, että menettäisimme osan todellisesta itsestämme. Toisinaan voimme myös hämmästyä itsemme todellisesta puolesta ja todeta lopuksi, että se ei olekaan ihan sitä mitä luulin sen olevan, mutta oikeastaan se onkin vielä paljon parempi. Helposti lahjaa saadessamme vertailemme toinen toistemme lahjoja, todeten usein toisen saaneen paremman lahjan. Kuinka usein myös me itsekin sorrumme siihen, että vähättelemme omia persoonallisia puoliamme ja kadehdimme toisia. Se kiitollisuus jonka koemme lahjaa saadessamme löytyköön se sama kiitollisuus myös itseämme kohtaan. Ollaanhan kiitollisia siitä, että minä olen minä ja sinä olet sinä.  Sana ruoka käy joka päivä huulillamme. Sivuutamme aihetta monessa eri tilanteessa. Se on myös elinehto, jota ilman emme voi elää. Ruoka jopa säätelee arkeamme, ja rytmittää päiväämme. Ruoka antaa meille sen ihanan tekosyyn kokoontua yhteen ja nähdä ystäviä. Ruoka toimii suurena nautinnon antajana. Se lohduttaa heikkona hetkenä ja sen avulla voimme palkita itsemme onnistuessamme. Ruoka on kuin taidetta, juuri silloin kun ruuan maku ja esteettisyys kohtaavat toisensa. Ruoka on varmasti myös yksi niistä asioista, josta löytyy kasapäin toisistaan eriäviä mielipiteitä. Kiistelyn aiheena on niin ravintosuositukset kuin ruuan terveellisyys, ruokailutavoista puhumattakaan. Tänä päivänä löytyy jos jonkinlaista ruokaan liittyvää asiantuntijaa, jotka tarjoavat ohjeitaan sekä suosituksiaan herkästi jokaiselle apua haluavalle. Usein myös me tavalliset tallaajat saavuttaessamme ruoan avulla hyvää oloa luennoimme helposti aiheesta muillekin (ketkä nyt vain sattuvat istumaan kuulo etäisyydellä) aivan kuin jonkin "henkisen herätyksen” saaneena. Ruoan puhtauteen sekä kotimaisuuteen kiinnitämme enenevissä määrin huomiota. Kokeilemme uudella innolla myös harrastus pohjalta "omavaraisuutta". Milloin kenenkin pihan perällä kasvaa perussalaatista vieraampaan viinirypälelajikkeeseen asti. Meitä ruoanlaittajia löytyy monenlaisia. On intohimoista kokkaajia, arjen keittäjiä aina valmisruokien lämmittäjiin asti. Ruoanlaittoon vaikuttaa myös mielialamme, vireystasomme, kiire ja ennen kaikkea NÄLKÄ. Miten usein itse ainakin pyöritän niitä muutamaa ruokalajia päivästä toiseen ja välillä olen jopa helpottunut, kun päivän ruokaohjelma on kuitattu Hesesafkalla. Toisaalta välillä on ihanaa uppoutua ruoanlaittoon ja kokeilla jotain ihan uutta reseptiä tai raaka-ainetta (vielä kun saisi lapset innostumaan uusiin kokeiluihin...). Joukkoomme mahtuu nykyisin jos jonkinlaista ruoka-aineen välttäjää. Olkoonpa välttelyn syynä sitten hurjassa kasvussa olevat ruoka-aine allergiat, oma terveys, laihduttaminen, ideologia, elämänkatsomus tai vain pelkkä trendi-ilmiö. Ruokaa tehdessä isommalle porukalle saakin olla tarkkana, että kaikki ruoka-aine rajoitteet tulee huomioiduksi. Uskon, että olemme myös ruokailijoina sekä ruuan tarvitsijoina yksilöitä, jolloin hyvän ja oikeanlaisen ruoan antamiseen tarkkoja kriteereitä tai rajoja on lähes mahdotonta antaa, sillä se mikä on toiselle hyvä ja välttämättömyys voi toiselle tuoda aivan toisenlaisia tuntemuksia.  Kertooko raha itseisarvomme? Onko arvokkuutemme suoraan verrannollinen pankkitilin saldon kanssa? Raha säätelee elämäämme suuresti halusimme niin tai emme. Suhde rahaan voi olla myös hyvinkin ristiriitainen. Se tuo elämäämme turvallisuutta ja sen olemassa olo samalla tasapainottaa arkeamme, sillä silloin on edes yksi murhe vähemmän. Meidät jopa luokitellaan varallisuuteemme ja tulojemme perusteella. Saamme hienot nimikkeet kuvastamaan meitä. Olemme köyhiä, matala palkkaisia, keskituloisia, hyvin toimeen tulevia, korkeapalkkaisia, varakkaita, rikkaita... Nimikkeet leimaavat ja jopa lokeroivat meidät, mutta kuinka paljon ne oikeastaan kertovat meistä itsestämme. Ja kuitenkin usein niin köyhyys kuin rikkauskin eivät ole täysin omavalintaista vaan monien eri asioiden yhteensattuma. Käytämme paljon aikaa raha-asioiden miettimiseen. Osalla meistä aika menee siihen, kun mietimme miten saada vähäiset rahamme riittämään peruselämiseen, vuokraan ja ruokaan. Silloin saamme suosiolla unohtaa harrastukset ja uusien kenkien hankkimiset. Toisilla meistä taas mietintämyssy käy kuumana suunnitelmista, miten käyttää kaiken sen rahan tehokkaasti, joka ilmestyy tilillemme joka kuukausi. Se minkälaisia rahan käsittelijöitä meistä tulee vaikuttaa varmasti oman luonteen ja kasvatuksen lisäksi myös ympäröivä maailma, vaatimuksineen. Meitä on synnynnäisiä pihistelijöitä tai sitten taas niitä, joille elämäkoulu vasta opettaa harkittua rahan käytön. On myös tehokkaita kuluttajia, jotka käyttävät koko kuukauden rahan nopeasti ja tarpeen tullen sortuvat sen lisäksi visan vingutukseen tai helppoihin pikavippeihin. Meitä löytyy myös se ihmisryhmä, jotka eivät käytä rahaa muuta kuin vain ja ainoastaan pakollisiin menoihin ja hilloavat rahojaan tilille kuolemaansa asti. Suhteemme rahaan on myös hyvin yksilöllistä. Kaikki eivät ole joutuneet koskaan venyttämään viimeisiä rahojaan vuokran maksuun. Jotkut taas kokevat olevansa jatkuvassa rahapulassa, mutta silti pankkitili on aina plussan puolella. Ja sitten on valitettavasti myös se porukka, jotka tietävät tarkalleen kuinka monen päivän ruokamenot on kuitattu 5 €:lla. Itselläni on vieläkin muistissa opiskeluaikainen markan venyttäminen ja kuinka taidokkaaksi siinä tulikaan selviytyen lähes olemattomilla summilla kuukaudesta toiseen. Siitä oppiläksystä on ollut paljonkin hyötyä myös myöhemmin elämässä. Etenkin näinä aikoina, kun elätettävänä on liuta lapsia ja tyydytettävänä muidenkin kuin omat halut ja tarpeet, silloin joutuu useinkin punnitsemaan rahan käyttöä tarpeiden mukaan. Itselleni usein ihmetystä aiheuttaakin se, että voiko sellaiset ihmiset oikeastaan edes ymmärtää mitä on todellinen köyhyys taikka saatikka päättää kaikkia koskevista raha-asioista, jotka eivät ole joutuneet koskaan laskemaan pennosiaan ostaessaan viikon ruokia kaupasta tai joutuneet jättämään maidon kauppaan, kun rahat eivät riittänytkään siihen.  ”Sinä ja minä, me Se tunne, kun istun bussissa ja odotan sinun tulevan viereeni. Kädet hikoavat, sydän hakkaa, jalkoja tärisyttää. Pelottaa, jännittää, tuntuu niin hyvältä. Vihdoin saavut ja istut viereeni, puristat hellästi kättäni ja samalla sydämeni hypähtää kuperkeikkaa. Näistä ensi hetkistä alkaa yhteinen matka. Suuresta ihastumisen tunteesta hioutuu vuosien myötä luja parisuhde, jota on keitetty monessa sopassa, jotta liian terävät kulmat pehmentyvät ja palat alkavat sopimaan yhteen.” Parisuhde on asia, josta monet haaveilevat jo elämän alku taipaleella ja, jota myös useat vanhuuteen asti kaipaavat. Parisuhde on parhaimmillaan arjen jakamista. Vierellä on ihminen, jonka kanssa pystyy jakamaan juuri sen hetken. Hetket eivät useinkaan ole kauniita vaan enemmänkin elämästä selviytymisiä, mutta juuri niissä hetkissä toisen läsnäololla onkin suuri merkitys. Parisuhde on paljon muutakin kuin suuria tunteita ja rakkauden pilvilinnan maalailua. Se on myös ”verta, hikeä, ja kyyneleitä”, työtä aamusta iltaan. Se on suuria kompromisseja, toisen huomioimista, itsensä pienentämistä. Parisuhde on myös yksi niistä asioista, joka on muuttunut hurjasti vuosien aikana aina vanhempien avulla solmituista avioliitoista nykyaikaan, jolloin suositumpaa on ”vapaan suhteen”-periaatteiden opettelu kuin 50-vuotta kestävän parisuhteen ihannointi. Uskoisin silti, että tunne, josta parisuhde alkaa ja valtaa kahden ihmisen ei varmasti koskaan muutu, vaikka elämä ympärillämme muuttuukin. Tänä päivänä olemme saaneet avuksi parisuhteiden luomiseen myös tosi TV -ohjelmat, jotka ovat pullollaan vaihtoehtoja löytää juuri oikea puoliso (Onko parisuhde sitten kuitenkaan muuttunut paljonkaan siitä ajasta, kun vanhempamme valitsivat puolisomme. Henkilöt vain jotka niitä valintoja tekevät ovat vaihtuneet.) Samoin voimme käyttää apuna myös nettimaailmaan, jos tuntuu siltä, että lähialueen tarjonta on nähty ja sitä juuri oikeaa ei ole vieläkään löytynyt. Parisuhteeseen kuuluu monenlaisia kausia. Alku huumasta ruuhkavuosiin, jolloin voimme monesti ihmetellä koko parisuhteemme olemassaoloa ja hämmästellä kuka se ihminen onkaan joka vieressämme nukkuu (ellei se ihminen ole jo suosiolla siirtynyt olohuoneen sohvalle nukkumaan, kun lapsemme ovat vallanneet yhteisen petimme). Pitkään kestäneessä suhteessa haasteita tuo myös ihmisen muuttuminen vuosien kuluessa ja se, että muutummeko samaan suuntaan vai osoittavatko kenkämme täysin eri suuntiin, miten silloin löydämmekään yhteisen sävelen uudelleen vai onko kompromissit silloin jo liian isoja. Toivomme tietenkin aina hyvässä parisuhteessa ollessamme, että saisimme jatkaa vanhuuteemme asti yhdessä, haaveillen ja suunnitellen tulevaa. Mutta välillä elämä päättää toisin ja rakas puoliso joutuu lähtemään syystä tai toisesta jo ennen aikojaan, miten siitä selviämme ja saamme elämän langasta taas kiinni on varmasti jo oma lukunsa. Olemme myös erilaisia parisuhde ihmisiä. Toiset kaipaavat tilaa ympärilleen ja vaalivat omaa itsenäisyyttä parisuhteesta huolimatta. Toiset taas haluavat jakaa kumppanin kanssa kaiken aamumuroista iltateehen. Ja sitten on tietenkin se joukko, jotka eivät ole parisuhde ihmisiä ollenkaan. Miten he löytävät paikkansa täältä parisuhde keskeisestä maailmasta. ”…ja sitten tää tulee sen viereen ja ne ottaa toisiaan kädestä ja sitten ne elää yhdessä elämänsä loppuun asti, onnellisesti…”  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
