|
Alkoholi on oikein käytettynä oivallinen seurustelu- ja ruokajuoma, joka rentouttaa mukavasti työviikon jälkeen ja korostaa hyvin sen kanssa nautittavia ruokia. Mutta niin kuin aina tälläkin kolikolla on se toinen puoli. Liian moni perhe on hajonnut tämän aineen aiheuttamana ja liian moni elämä on päättynyt tämän aineen käytön seurauksena. Mikä sitten on hyvä kohtuullinen nautittava määrä päivässä, viikossa, kuukaudessa? Kuuluuko alkoholi tuotteet kokonaan tai ei lainkaan ruokakauppojen hyllyille? Saako alkoholia nauttia lasten seurassa? Ja minkälainen on lapsiemme suhde alkoholiin aikuisena? Liuta kysymyksiä, joita varmasti pohdimme jokainen joskus ja johon löytyy tiukkoja mielipiteitä sekä suuria kysymysmerkkejä. Eri uskonnot ja kulttuurit antavat myös oman vaikuttimensa meidän suhteeseemme alkoholiin. Milloin se on osa uskonnollista rituaalia, milloin täysin kiellettyä ja milloin taas suuren paheksunnan alla. Suurimman vaikutuksen alkoholi käyttäytymiseemme uskoisin silti antavan kokemus, jonka itse olemme kokeneet. Alkoholistiperheen lapsella on varmasti täysin erilainen kuva alkoholista kuin lapsella, jossa vanhemmat ovat juoneet korkeintaan sen saunakaljan lasten nähden. Sen lisäksi olemme myös ihmisenä erilaisia toisen elimistö ja mieli kestävät alkoholin vaikutuksen kevyemmin, kun taas toiselle alkoholiriippuvuus on paljon herkemmässä. Itse olen suoraan sanottuna surkea alkoholin käyttäjä. Voin joskus juoda seuran vuoksi lasin punaviiniä, mutta sekin näkyy useimmiten jo seuraavana aamuna päänsärkynä. Olen myös huono paasaamaa alkoholin hyvistä terveysvaikutuksista, sillä liian paljon negatiivisia asioita on tapahtunut ympärilläni elämäni varrella, joiden osa syyllinen on ollut juurikin alkoholi. En silti koe tarvetta paasata muille alkoholin käytöstä tai tuomitse muiden saunakaljan juomista, kunhan myös saan itse kokea hyväksyntää alkoholittomana elämisestä. Loppujen lopuksi me olemme itse vastuussa omasta asenteesta, käyttäytymisestä sekä valinnoista suhteessa alkoholiin tai mihin tahansa muuhunkin asiaan, joka jakaa mielipiteitä. Tärkeintä olisikin päätöstä tehdessämme, että itsensä kuuntelemisen lisäksi huomioisimme myös rakkaat lähimmäisemme emmekä vain sivuuttaisi heitä. 
1 Comment
Historia on luonut meille vuosien saatossa jyrkät rajat ja kriteerit siitä, mitkä ovat tyttöjen juttuja ja mitkä poikien. Mitkä ovat naisten töitä ja mitkä miesten töitä. Nyt nämä kriteerit ovat pikkuhiljaa alkaneet nykymaailman menossa rakoilemaan, ja rajat rikkoutumaan. Enää ei ole tarkasti rajattuja miesten tai naisten ammatteja ja kotitöitäkin teemme sujuvasti molemmat sukupuolet. Olemme siirtymässä lähes sukupuolettomaan maailmaan, vaikka tietyt asiat tyttöjen ja poikien eroavaisuuksista ovat hyvinkin iskostuneet takaraivoomme. Ympäristömme muuttuminen suvaitsevampaan suuntaa voi huomata jo pelkässä katukuvassa. Pojat voivat pukeutua poikina tyttöjen hameisiin ja maalata huulensa punaisiksi tai tytöt voivat tarttua jääkiekkomailaan ja leikata hiuksensa lyhyiksi. Tänä päivänä myös ne ihmiset, jotka kokevat vahvasti olevansa toista sukupuolta mitä fyysisesti ovatkaan saavat mahdollisuuden pelkän pukeutumisen lisäksi viedä sukupuolen muutosta astetta pidemmälle hormonien ja leikkauksien avulla. Mitkä varmasti antavat vahvuutta ja tukea sisäiselle prosessille. Vaikka maailman muuttuu avoimempaan suuntaan voimme silti painia useinkin oman identiteettimme kanssa. Keitä me oikeastaan olemme, olemmeko tyttöjä, poikia, miehiä, naisia, tyttömäisiä poikia, poikamaisia tyttöjä, sukupuolettomia, yksilöitä vai vaan ihmisiä ja mistä löydämme oman lokeron johon ahtaudumme. Nykyisin voi olla jopa helpompaa tunnustaa olevansa poika tytön kehossa kuin kokea olevansa poika pojan kehossa, mahtumatta silti kuitenkaan perinteiseen poikamuottiin. Syystä, että jääkiekko ei lukeudukaan mielenkiinnon kohteisiin taikka remonttihommissa on peukalo keskellä kämmentä ennemmin kuin kiinni vasarassa. Vastaavasti voimme kokea myös olevamme tyttöjä tytön kehossa, mutta emme silti pidä naisellisista jutuista minihameineen vaan nautimme enemmän tunteesta, kun saamme sahan käteen ja sieraimemme täyttyvät puun pölystä. Itse lukeudun juurikin näihin edellä mainittuihin. En tunne oloani itsekseni laittaessani jalkaan korkokengät taikka saatikka pukeutuessani naisellisiin jakkupukuihin. Minulla pysyy helposti saha, vasara ja jopa porakonekin kädessä, mutta silti en miellä itseäni poikamaiseksi tytöksi. Omaan ammatin, joka uhkuu naisellisuutta ja ulkoista kauneutta, mutten koe itse olevani naisellinen nainen. Ehkä olenkin valinnut ammattini enemminkin käsillä tekemisen ilosta ja hyvän olon tuottamisen halusta kuin tarpeesta korostaa sukupuolisuutta. Koen olevani nainen, mutta ehkä vähän omanlainen nainen. Koemmepa sitten olevamme sisältämme tyttöjä tai poikia taikka täysin sukupuolettomia kaikki vaihtoehdot ovat yhtä oikeita. Tärkeintä olisikin unohtaa ulkopuoliset paineet naisena tai miehenä olosta ja olla omanlaisia naisia ja miehiä tai vaikka ihan vaan yksilöitä, jos se tuntuu omalta.  Koko mediamaailma televisioista lehtiin tarjoavat meille ihmisille helpotusta sekä vaihtoehtoja tehdä meistä itsellemme ja muille enemmän hyväksyttävämpiä. Ihmeaineet, jotka lupaavat paljon, mutta lopputulos on silkkaa arvoitusta. Teoriassa kaikki kuulostaa lupaavalta ja helpolta, mutta lupauksia antaessa ollaan unohdettu, että ihminen ei ole kone vaan kokonaisuus, joka koostuu monesta välillä jopa vaikeasti ymmärrettävistä asioista. Ihmeaineita kehitellään joka hetki uusia, jotka kilpailevat keskenään ja ovat aina edellisiä parempia sekä tehokkaampia olkoonpa kysymys sitten laihduttamisesta, ihon kiinteänä pysymisestä, harmaantumisen estämisestä taikka joistain muusta meidän ulkoista olemustamme muuttavasta tekijästä. Ja kuinka paljon saammekaan upottaa rahaa näihin nuoruutta ja kauneutta tavoitteleviin aineisiin. Kautta aikojen on tavoiteltu ikuisen nuoruuden seerumia enemmän kuin taitoa ymmärtää, että muutumme iän myötä, mutta emme välttämättä huonompaan suuntaan. Mitä siitä, että hiukset ovat harmaantuneet ja iho ei ole enää yhtä sileä. Nämä ulkoiset muutokset kertovat vain sen, että olemme eläneet elämää eteenpäin emmekä jämähtäneet paikoilleen. Emmehän ole sisäisestikään enää samanlaisia nyt kuin esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten, onneksi. Ihminen kaipaa myös aina oikoteitä ja helpotuksia varsinkin silloin, kun on kysymys tavoitepainoon pääsemisestä. Tuijotamme helposti liikaa peiliä tai vaakaa emmekä kuuntele itseämme siinä, että onko meidän hyvä olla kehomme sisällä. Tästä johtuen, kun emme ole kokonaisvaltaisesti mukana pysyvässä elämäntapa muutoksessa sorrumme helposti uusimpiin laihduttaviin ihmeaineisiin taikka -pillereihin, jotka lupaavat nopeita tuloksia, mutta sen pysyvyydestä ei ole tietoa. Mitä ilmeisemmin kaipaisimme Ihmeaineita enemmänkin siihen, että ymmärtäisimme itseämme paremmin ja hyväksyisimme itsemme kaiken näköisenä, ikäisenä ja painoisena. Siinä, jos jossain olisi haastetta tuotekehittelijöille.  Olenko riittävän hyvä vanhempi, puoliso tai työntekijä? Olenko elänyt elämääni riittävän tehokkaasti vai voisinko olla vieläkin tehokkaampi? Kertooko tunne riittämättömyydestä rakkaudesta työhön, elämään ja lapsiin vai sittenkin minuuden riistämisestä? Elämme tällä hetkellä sellaista elämää enemmistössä määrin, että liian monet tuntevat olonsa riittämättömäksi. Tuntuu, että päivän tunnit eivät riitä ja pitäisi olla useammassa paikassa samaan aikaan. Luommeko riittämättömyyden tunteen itse, yhteiskunta vai ympäröivät ihmiset? Uskoisin näin, että syitä löytyy näistä kaikista, sillä vaatimus taso on huipussaan jokaisessa osa-alueessa. Yhteiskunta vaatii vaatimistaan tehokkaampaa ja laadukkaampaa tulosta. Vaadimme myös toinen toisiltamme täydellistä omistautumista yhteisille projekteille (mitkä ne ikinä sitten onkaan). Kuitenkin me itse olemme itsellemme niitä suurimpia ja armottomampia vaatijoita, jolloin unohdamme helposti itsemme kaikkien vaatimustemme alle. Emmekä huomaa milloin olemme ylittäneet riittämättömyyden rajan ja olisi aika pysähtyä. Arvostamattomuutemme itseämme kohtaan ajaa meidät tähän tunteeseen ja ymmärtämättömyytemme sanoa välillä myös EI sekä tunteemme siitä, että olemme korvaamattomia. Vaikka itse teen kodin yhteydessä töitä ja osan ajasta toimin myös yleisenä kodinhoitajanamme. Löydän itseni usein sinkoilemassa ympäri taloa kuin superpallo tai vastaavasti istumassa keittiön pöydän ääressä ja ympärilläni käy sellainen vaatimusten kuhina, että koen aikani ja itseni hyvinkin riittämättömäksi. Mitä se olisikaan, jos tähän päälle lisättäisiin vielä vieraalla töissä käyminen ja kaupungissa asumisen kiireet. Tässä tapauksessa olen itse luonut itsestäni riittämättömän, jolloin armollisuus itseäni kohtaan on välillä hyvinkin hukassa. Miten helppoa meidän onkaan sanoa toiselle: "muista levätä ja ottaa aikaa itsellesi", mutta itselle puhuessamme samoilla sanoilla puhumme kuin kuuroille korville. Nyt olisikin meidän jokaisen aika siis vetää syvää henkeä ja kuunnella itseämme mitä asiaa sillä olisi tänään.  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
