|
Maailma on täynnä erilaisia uskontoja, uskomuksia, hengellisyyksiä ja henkisiä suuntauksia. Isommat uskonnot kätkevät sisälleen myös vielä hurjan määrän erilaisia suuntauksia. Suuntaukset voivat poiketa hyvinkin paljon toisistaan ja taistelevat usein myös keskenään tärkeistä uskonopin kysymyksistä. Uskonnot hallitsevat ihmisiä eripuolilla maailmaa, toisinaan enemmän ja toisinaan taas vähän vähemmän. Eri uskonnot voivat tarjota toiselle ihmisille sisäisen rauhan ja levollisuuden, mutta samalla se voi toiselle tuoda ahdistusta, pelkoa, henkistä pahoinvointia. Milloin uskonto on hyväksi ja milloin taas ei on hyvin yksilöllistä ja hyvyyden raja voi olla hiuksen hieno. Liian paljon toimitaan uskonnon nimissä ja unohdetaan sen oman sydämen äänen kuuntelu. Liian paljon ihmiset hakeutuvat terapiaryhmiin ja tukijärjestöihin hakiessaan apua, kun uskonto on aiheuttanut heille pahaa oloa ja mielen sekavuutta. Uskonnot, joiden hyvyys on kadonnut. Haluaisin uskoa siihen, että jokaisessa uskonnossa olisi se hyvä siemen, joka vain on välillä piilossa ja välillä taas pukeutunut valepukuun. Haluaisin ymmärtää paremmin eri uskontoja, mutta samalla mieleni täyttyy sinne tulleista ennakkokäsityksistä taikka omakohtaista kokemuksista. Haluaisin uskoa, että jokaisella on mahdollisuus löytää omanlainen tapa uskoa ja olla henkisyyden tiellä sekä saavuttaa sitä kautta myös sisäistä rauhaa ja hyvää oloa. Loppujen lopuksi mihin jokainen uskoo tai on uskomatta on jokaisen henkilökohtainen asia. Tärkeintä kuitenkin olisi, että se kumpuaisi sydämestä ja toisi ihmiselle levollisuutta. 
1 Comment
Kukaan taho ei paremmin ymmärrä toista kuin sellainen, joka on kokenut elämässään samaa tai omaa samanlaisen kiinnostuksen kohteen. Yhteisöjä ja vertaistukiryhmiä on maailma pullollaan. Ja kiitos some-maailman tavoitamme aina vain helpommin ihmisiä, joiden kanssa tunnemme yhteenkuuluvuutta tai saamme ongelmaamme vertaistukea. Olkoonpa kysymyksessä sitten koko maata järisyttävästä tragediasta, taikka henkilökohtaisesta kriisistä. On helpottavaa tietää, että joku toinenkin on kokenut samaa, ja osaa ehkä helpottaa oloamme läsnäolollaan sekä juuri oikeilla sanoilla. Aina yhteisöllisyyden ja vertaistuen tarve ei välttämättä kaipaa sen suurempaa kriisiä vaan lähes yhtä tärkeitä yhteisöjä ovat erilaisiin harrastuksiin ja mielenkiintoihin liittyvät ryhmät. Ryhmät, jotka kokoavat yhteen taitavat villasukan neulojat, hyvän ruuan ystävät, koiraharrastajat taikka lintubongarit. Unohtamatta tietenkään ryhmiä, jotka jakavat samanlaisen ajatusmaailman. Yksi suurimpia yhteisöjä muodostavat ihmiset, joilla on sama kansalaisuus. Suomalaisuus, jos jokin on hyvä esimerkki yhteenkuuluvuuden voimasta. Ollessamme esimerkiksi ulkomailla ja huomatessamme, että samassa paikassa on myös muitakin suomalaisia miten tunnemmekaan samaa kieltä puhuvan kanssa suurta yhteenkuuluvuuden ja turvan tunnetta. Itse olen monet kerrat huokaissut helpotuksesta, kun olen lukenut tai kuullut, että joku toinenkin painii samojen arkisien ongelmien parissa taikka ajattelee elämää suuremmista kysymyksistä samalla tavalla. Puhumattakaan niistä yhteen kuuluvuuden tunteista, joita olen kokenut ...ollessani tyttäreni tahdistimen vaihdossa sairaalassa ja tapaan siellä täysin samanlaisen tarinan omaavan perheen ja he ovat selvinneet siitä. ...saadessani jakaa kahden pienen lapsen arkea ystäväni kanssa, joka oli juuri silloin samanlaisessa tilanteessa. ...soittaessani serkulleni kysyäkseni neuvoa, sillä meidän molempien lapsilla on samanlaisia haasteita kielellisessä oppimisessa. ...hetkistä, kun löytää ympärilleen ihmisiä, jotka ajattelevat samoin taikka nauttivat samoista asioista. Olkoonpa ne sitten kirpputorilla käynnit, käsityöt, bloggaus taikka aivan joku muu. Yhteenkuuluvuuden tunne ja vertaistuki ovat auttaneet minua monesti elämän poluilla. Toivottavasti olen osannut myös itse antaa tukea niille, jotka tarpovat samanlaisia polkuja kuin itse olen kulkenut.  Elämme hyvin oppimiskeskeistä elämää tämän päivän yhteiskunnassa. Lapset niin kuin me aikuisetkin olemme erilaisia oppijoita ja uuden asian omaksujia. Lapsen oppimista seuraamme ensi hetkistä lähtien. Tarkkailemme silmät kovana eri taulukkoja, jossa kerrotaan minkä ikäisenä pitäisi oppia tiettyjä asioita; kääntymistä, konttausta, puhumista, kävelyä, potalla käyntiä, itsenäistä syömistä, pyöräilyä, uimista jne... Tottakai taulukoilla ja tarkkailulla on paikkansa, silloin pystytään huomioimaan erityisvaikeudet ajoissa sekä antamaan tarvittavaa tukea niihin. Mutta huomioidaanko näissä taulukoissa lasten sekä myös meidän vanhempien erilaisuutta, elin ympäristöä, mielenkiinnon kohteita, persoonallisuutta taikka herkkyyttä. Jos esimerkiksi lapsi on hyvin arka niin tuskin hän oppii pyöräilemään normaali standardin mukaisesti tai, jos äiti sairastaa masennusta niin tuskin hän on ensimmäinen innokas potalle opettaja. Joskus nämä taulukot ja vaatimukset ovat ainakin itselleni tuoneet äitinä päänvaivaa, mutta onneksi jo viidennen lapseni kanssa uskallan ottaa hieman rennommin enkä stressaannu pienistä oppimishidateista taikka puutteista. Oman haasteensa oppimisen tiellä tuo tietenkin koulu. Koulu, joka antaa paljon hyvää, mutta joka tuo myös paljon huolia niin oppilaille kuin opettajillekin ja etenkin meille vanhemmille. Olemme erilaisia oppijoita toiset ovat luonnonlahjakkuuksia, jotka eivät vaadi edes kirjan avaamista ja menestyvät aineessa kuin aineessa. Toiset sitten taas eivät ole löytäneet itselleen oikeaa tapaa oppia monen yrittämisen jälkeen, ja pienenkin asian ymmärtäminen on työlästä. Iso osa mahtuu johonkin näiden kahden välimaastoon. Toisille matematiikka on lasten leikkiä, mutta kielet takkuavat eivätkä herätä mielenkiintoa. Kun taas toiset osaavat monta kieltä taitavasti ja janoavat uuden kielen opettelua, mutta matematiikan xy-laskut tuottavat liiaksi päänvaivaa. Siinä onkin haastetta opettajalle löytää monen lapsen luokassa yksilöllinen tapa opettaa, jolloin se palvelisi ja opettaisi jokaista erilaista oppijaa. Hatun nosto- opettajille, jotka vuosi vuoden jälkeen laittavat elämässä eteenpäin oppineita lapsia. Nykyisin myös me aikuiset koulutamme itseämme aina uudestaan ja uudestaan monipuolisemmaksi osaajaksi. Liekö tämän yhteiskunnan paine niin kova, että pelko työttömyydestä ajaa meidät moniosaajiksi, joilla ei silti välttämättä löydy vakituista työpaikkaa. Toiset voivat myös olla niitä ikuisia opiskelijoita, jotka janoavat kerta toisensa jälkeen uuden oppimista. Toivoisin, että jokainen voisi ja uskaltaisi olla omanlainen oppija niin aikuiseksi kehittymisessä ja perustaitojen oppimisessa kuin koulumaailmassa sekä työelämässä. Ja jokainen saisi myös sen avun mitä tarvitsee. Tuijotettaisiin vähemmän taulukkoja, todistusten numeroita tai työn tuloksia, ja keskityttäisiin enemmän omiin vahvuuksiin ihmisenä ja tuettaisiin myös niitä.  Tasapainoisen elämän yksi perustuskivistä on varmasti hyvä itsetunto. Itsetunto on kuin kukan varsi. Varsi kannattelee kukkaa vahvasti ja terhakkaasti, mutta varren murtuessa tai saadessaan kolhun koko kukan loisto katoaa. Näin käy usein myös ihmiselle. Jos ihminen omaa hyvän itsetunnon hän loistaa sisäistä kauneuttaan ympärilleen, mutta itsetunnon järkkyessä sisäinen kauneus sumentuu epävarmuuden taakse. Niin kuin kukan varsiakin on erilaisia niin myös toiset ihmiset ovat luonnostaan vahvempia kestämään kritiikkiä, joihin ei pienet ulkonäkö arvostelut tms. kolahda. Kun taas toiset ovat hyvinkin herkkiä ja haavoittuvaisia pienemmistäkin arvosteluista. Miksi näin sitten on? Syitä löytyy varmasti monia, luonteenpiirteestä elämänkokemukseen ja kaikkea siltä väliltä. Ihmiselle itsetunto kehittyy pikkuhiljaa kasvaessa lapsesta aikuiseksi. Positiiviset kokemukset hellivät itsetuntoa, jotka antavat mahdollisuuden terveen tasapainoisen itsetunnon kehitykseen. Jokainen negatiivinen kokemus joka kohdistuu itseemme aiheuttavat särön itsetunnossamme. Aluksi kestämme ne paremmin takertumatta niihin, mutta pikkuhiljaa säröt alkavat kasvaa ja syventyä, jolloin alamme vaistomaisesti rakentaa kovaa kuorta todellisen itsemme ympärille, johon on hyvin vaikeaa enää muiden löytää ja pahimmassa tapauksessa kadotamme todellisen itsemme myös itseltämme. Miten uskaltaisimmekaan kaiken kokemamme jälkeen avata kuortamme ja alkaa pehmentämään sitä? Positiivisen palauteen antaminenkin on toisinaan isonkin kynnyksen takana, vaikka sanat olisivatkin helppoja ja yksinkertaisia. Liekö syynä meidän suomalaisten tapa vähätellä niin itseämme kuin toisiammekin. Sen sijaan negatiivisen palautteen ja epätyytyväisyytemme ilmaiseminen on joskus liiankin helppoa ajattelematta sitä sen enempää saatikka sen seurauksia. Meistä varmasti jokainen voi allekirjoittaa sen miten hyvältä tuntuu, kun saamme osaksemme positiivista palautetta itsestämme. Miten tärkeää siis olisikaan, jos jokainen meistä sanoisi ääneen sen positiivisen palautteen, jota ajatuksissamme ajattelemme ja ajattelisimme kerran jos toisenkin ennen negatiivisen palautteen antamista. Yksi pieni sana, yksi pieni hymy, yksi pieni hetki voi pelastaa, jonkun koko elämän.  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
