|
Jokunen päivä sitten minut valtasi tunne, että olisi tehnyt mieli vain maata lattialla ja nostaa jalat kohti kattoa. Takana oli päivä ostoskeskuksessa. Ihmettelin, milloin tapahtui se käänne, kun kaupoissa ravaaminen muuttui ahdistavaksi ja väsyttäväksi hetkeksi. Oliko se se hetki, kun tajusin, ettei raha kasvakaan puussa, ja jokaisen euron eteen tarvitaan paljon työtä sekä vaivannäköä. Vai se hetki, kun tajusin, ettei onnellisuus ole kiinni tavaran määrästä tai vaatekaapin suuruudesta. Nyt siis seuraan sivusta tyttäreni intoa ja paloa hypätä kaupasta toiseen hypistellen vaatteita perä jälkeen. Muistan siis tuon ajan hyvin itsekin, mutta silti en kaipaa sitä enää sellaisenaan. Nyt pääsen samaan tunnetilaa kiertäessäni kirpputoreja ja löytäessäni, jotain itseäni miellyttäviä, elämää nähneitä ”aarteita”, mukavaan hintaan. Ostamisesta ja tavaran haalimisesta voi kehittyä myös sairaus tai ainakin rahaa syövä harrastus. Ei ole lainkaan tavatonta, että kodeistamme löytyy, vaikka kymmenet parit lenkkareita (jos edes riittää, parhaimmilla harrastajilla), tai korillinen meikkejä (tai viisi korillista) taikka hyllyllinen samanlaisia t-paitoja (kaikki tietenkin valkoisia). Ja siinä missä toisille kaupoissa ravaaminen nostattaa hikikarpaloita otsalle ja aiheuttaa kiristävät tunnetta aivolohkossa voi toisille tuottaa suurta mielihyvän tunnetta, jonka avulla palkitsemme tai lohdutamme itse itseämme. Ja sitten on vielä ne kaikkien odottamat ja metsästämät alennusmyynnit, jotka sekoittavat täyspäisenkin ihmisen hetkessä. Ihmiset juoksevat vaaterekeille ja repivät toinen toisiltaan aletuotteita. Mihin katoaa se järkevä ajattelu ja pohdinta tuotteen tarpeellisista hankinnasta ja tilalla jyskyttää vain ajatus; ” Kannattaa ostaa, kun halvalla kerran saa.” Minkälainen ostoksilla kävijä sinä olet? Tässä minun viimeinen ”kirppissaaliini”, hintana vain muutama euro, mutta lämmitti mieltäni sitäkin enemmän: 
0 Comments
Heittäytymisen taito on valtava rikkaus. Lapset ovat mestari heittäytyjiä, lähes estottomia uusien asioiden kokeilijoita. Heidän mielen raja-aitansa ovat kaukana ja luotto itseensä sekä omiin taitoihinsa ihailtavan vahvaa. Sain menneellä viikolla olla mukana näkemässä nuorten tyttöjen heittäytymistä ja avoimuutta sekä omiin taitoihinsa luottamista. Ja miten sykähdyttävältä se näyttikään, kun tytöt tarttuivat siveltimiin ja loihtivat taideteoksia omille kasvoilleen. Saatan siis hieman epäillä, että tässä tilanteessa meillä aikuisilla olisi jäänyt helposti ”sormi suuhun” ja siveltimet purkkiin. Olisimme ehkä vain vähin äänin siirtyneet takavasemmalle… Missä vaiheessa sitten me aikuiset alammekaan rajoittaa itse itseämme tai toinen toisiamme? Mikä onkaan se hentoinen, mutta silti niin vaikeasti ohitettava, verho, joka on tullut heittäytymisemme tielle? Onko se se, kun siirrymme murrosiän kautta aikuisuuteen, jolloin alamme katsoa niin itseämme kuin toimintaammekin kriittisesti ja asetamme olemattomia rajoja toiminnallemme. Vai asettaako kenties myös ympäristö ja yhteiskunta meille ne rajat? Oman jälkensä tietenkin jättää elämämme tuomat kokemukset ja epäonnistumiset. Jäljet, jotka tekevät meistä entistä arempia heittäytyjiä. Myös jonkun yksittäisen taidon puuttuminen voi asettaa esteitä helposti myös kaiken muunkin uuden oppimiselle. Kuinka vaikeaa meidän aikuisten siis onkaan heittäytyä johonkin meille ehkä hieman vieraaseen asiaan estoitta ja kuinka ihanalta se tuntuukaan, kun siihen pystymme. Kannustankin niin itseäni kuin teitä muitakin rikkomaan edes pienen osan raja-aidastanne ja heittäytymään hetkeen, joka tulee eteenne!  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
