|
Ihailen ihmisiä jotka elävät ja palavat liikunnalle. Ihmisiä, jotka löytävät aina sen pienenkin rakosen arjesta ja omistavat sen liikkumiselle. Ihmisiä, jotka täyttyvät suurella mielihyvän tunteella liikuntasuorituksen tehtyään. Yritän ottaa itseäni ajoittain niskasta kiinni. Milloin olen hankkinut kuntosaliin kuukausikortin (mieheni seuraksi kylläkin), milloin taas ostanut kunnon juoksulenkkarit (sillä ajatuksella kylläkin, että kuulisin edes hetken omiakin ajatuksia ÄITI -huutojen vastapainoksi), milloin sitten olen raahannut itseni jumppapatjani kanssa aerobictunnille (ympäristön paineesta kylläkin, kun kaikki muutkin opiskelijatytöt niin tekivät). Olen siis yrittänyt kylvää liikunnan riemun -siementä itseeni, mutta huonolla menestyksellä. Edelleenkin löydän itseni haavekuvissani, sohvan nurkkaan käpertyneenä, villasukat jalassa, ja jotain "turhanpäiväistä" ohjelmaa katsomassa kuin timmit trikoot päällä, jumppasalissa hikoilemassa, hikipanta päässä. Liikunta jakaa meitä moneen eri lokeroon, on himoliikkujia, on kuntoilijoita, on satunnaisia harrastajia ja sitten on meitä sohvaperunoita, joita ei saa liikkumaan muuta kuin se pakollinen koiralenkki iltaisin. Toisille liikunnasta tulee jopa ammatti, elämää hallitseva elämäntapa. Ja onhan (niin kuin meistä varmaan jokainen tietääkin) liikunnalla hyvin paljon terveyttäkin tukevia tekijöitä. Onneksi maailma on pullollaan erilaisia vaihtoehtoja liikkumiselle ja mekin, jotka vielä etsimme juuri meille mieluisinta lajia löydämme sen ehkä jonain päivänä ja samalla sydämemme täyttyy liikunnan riemulla. Toivossa on siis hyvä elää. 
0 Comments
Miksi toisten ihmisten kanssa työskentely sujuu täysin ongelmitta ja toisten kanssa se tökkii jo heti alkumetreillä? Miksi toisten ihmisten kanssa muodostuu tiiviitä kaverisuhteita ja toisten kanssa jo pelkkä kahvilla käynti tuntuu uuvuttavalta? Ja miksi käymme juuri tietyllä kampaajalla, vaikka vieressä olisi myös muita hyviä vaihtoehtoja? Tapaamme elämämme aikana kymmeniä, satoja, tuhansia erilaisia ihmisiä. Tapaamme näitä ihmisiä erilaisissa tilanteissa ja paikoissa, kaduilla, kaupoissa, kouluissa, töissä, harrastuksissa… Suurimman osan heistä ohitamme neutraalisti, saman tien unohtaen heidän olemassa olonsa. Ihmiset, jotka eivät herätä meissä mitään mielenkiintoa tai tunnetta, ja ovat meidän silmissämme hyvinkin huomaamattomia. Toiset ihmiset jäävät mieleemme, koska he laukaisevat meissä vahvan negatiivisen tunteen. Aina ei välttämättä ole edes suoranaista syytä siihen tunteeseen, mutta silti pyrimme välttelemään kohtaamisiamme heidän kanssaan uudestaan. Näiden ihmisten kanssa yhteistyö on hyvinkin raskasta ja usein myös lähes mahdotonta. Kun taas toisten ihmisten kanssa muodostuu hyvinkin vahva tunneside ja yhteenkuuluvuuden tunne jo heti ensikohtaamisella. Tunne siitä, niin kuin olisimme tunteneet toisemme aina. Tunne, että toisen ihmisen lähellä on hyvä olla. Mikä sitten onkaan se sanoin kuvaamaton tunne, joka on tai ei ole kahden ihmisen välillä. Toiset kutsuvat sitä ihmisten väliseksi kemiaksi, kun taas toiset puhuvat energioiden kohtaamisista. Joka tapauksessa se on hyvin abstrakti käsite, jota on hyvinkin vaikea sanoin selittää, mutta äärimmäisen helppo tuntea. Pystyykö tähän kemiaan itse lainkaan edes vaikuttamaan, ja muuttuuko se tunne kahden ihmisen välillä, kun itse muutumme elämämme aikana? Suurimpia onnen tunteita saavutamme, kun kohtaamme yllättävässäkin tilanteesta ihmisen, joka tuntuu ystävältä heti alusta lähtien.  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
