|
Työ ja sen tekeminen vie ison osan aikaa elämästämme. Se myös mahdollistaa elämämme kulun eteenpäin ja antaa meidän arkeemme taloudellisen vakauden. Ammatinvalintakysymykset tai ajatukset siitä, mitä työtä haluamme tehdä elämämme aikana tulevat hirmu varhain. Usein juuri siinä kohtaa, kun vasta etsimme itseämme ja tutustumme omaan todelliseen minäämme ja haluihimme. Onneksi maailma on muuttunut niin, että voimme kouluttaa itseämme (taikka vaihtaa työpaikkaa) aina uudestaan ja uudestaan ikään katsomatta. Sillä niin kuin maailma niin myös mekin muutumme ajan kuluessa ja usein 16-vuotiaan unelmatyö ei välttämättä ole samalla ihmisellä sama 45- vuotiaana. Tällä hetkellä työmaailma on kummallisessa tilassa. Työrintamalla on liian iso määrä työntekijöitä, jotka pyristelevät työuupumuksensa kourissa, hukkumalla työtehtäviinsä aina vain kiristyneemmässä aikataulussa. Toisessa ääripäässä ovat ne, jotka lähettävät viikosta toiseen työhakemuksiaan. Hakemuksien päättyessä aina yhtä tympeään vastaukseen: ”Kiitos mielenkiinnosta, mutta et tullut tällä kertaa valituksi.” Välillä myös elämä on kohdellut meitä rankalla kädellä, jolloin työntekoon osallistuminen on lähes mahdotonta, olkoonpa syys sitten fyysistä tai psyykkistä. Miten silloin saamme täytettyä aukon, jonka työ on jättänyt niin, että elämä olisi edelleen merkityksellistä rajoitteista huolimatta. Itse olen onnekkaassa asemassa ja tunnen syvää kiitollisuutta, kun töihin mentäessä voin laittaa ”retro” mekkoni päälle sekä ystäväni kutomat tossut jalkaani ja saan tehdä työtäni juuri minun näköisesti. Toki tulee päiviä, kun asiat eivät suju toivomallani tavalla ja on epätoivon hetkiä, mutta juuri nämäkin päivät tuovat sen sopivan suolan, jota työnteko tarvitsee. Työn ei aina tarvitse olla suurten asioiden parissa toimimista taikka ihmishenkien pelastamista ollakseen tärkeää ja merkityksellistä. Tärkeämpää olisi, että jokainen saisi tehdä sellaista työtä, joka ei loisi ristiriitoja todellisen itsemme kanssa ja, että työ olisi enemmän kuin pelkkä pakollinen paha ja suorite. 
0 Comments
Havahduin kuplassa elämisen todellisuuteen vietettyäni tovin sairaalassa poikani kanssa. Siellä elämä kuplassa jotenkin korostuu, sillä sairaala maailma vie kuin varkain siihen omaan kuplaansa. Kaikki ulkopuolinen elämä sumentuu ja olet vain keskellä sairautta ja sen hoitamista. Vastaavia kuplia on elämä täynnä. Niitä luovat niin uskonnot, poliittiset suuntaukset, työyhteisöt, vahvat mielipiteet kuin isot ja pienet elämän vastoinkäymiset. Niiden lisäksi voimme elää usein myös jokainen omassa pienessä kuplassamme. Pyöritämme omaa tavallista arkeamme nähden asiat usein vain omasta suppeasta (ja ehkä myös tietämättömyyden) näkökulmastamme. Omat pienet ongelmamme kasvavat isoiksi vuoriksi, jotka tuntuvat mahdottomilta ylittää. Välillä kuplamme kuitenkin poksahtaa rikki syystä tai toisesta. Silloin olemme usein kuin unesta heränneitä ja ihmettelemme minkälaisia olimme kuplassa ollessamme ja miten ajattelimme. Välillä taas kuplan puhjetessa olomme on kuin tyhjän päällä, sillä kuplan luoma todellisuus on murtunut. Kestää aikansa, että saamme koottua itsemme eheäksi ja huomata, että emme tarvitsekaan turvalliseksi tuntuvaa kuplaamme mihinkään. Ja usein kuplan antama turva onkin elämää tai ajatuksiamme rajoittavaa. Välillä tarvitsemme kuitenkin niitä pieniä poksahduksia, jotta pystyisimme näkemään ympäröivää maailmaa hieman avarakatseisemmin ja näkemään asioita myös muistakin nurkista kuin omastamme.  Uusi vuosi ja uudet tuulet tai niin ainakin usein toivomme. Sillä tammikuun ensimmäiset päivät, kun lähestyvät useimpien meidän mieli alkaa raksuttaa isompaa tai pienempää elämäntapa muutosta. On "kesäksi bikini kuntoon" -tavoitteita, ruokavalion muutosremontteja, herkkulakkoja tai jos ei muuta niin ainakin tipattomaan tammikuuhun on meidän osallistuttava. Muutosta omiin elämäntapoihin meitä sysää uuden vuoden lisäksi myös niin opintojemme päättymiset, työpaikkojemme vaihdokset kuin muuttomme asunnosta toiseen. Otamme itseämme niskasta kiinni useamman kerran elämämme aikana. Toisinaan ne tuottavat haluttua tulosta ja pääsemme lähelle tavoitteitamme. Mutta usein hyvät suunnitelmat ja tavoitteet romahtavat energisen aloituksen jälkeen kiireiseen arkeen, ”munkki kahviin” taikka vain täysin inhimilliseen unohdukseen. Useimmiten kultainen keskitie pätee lähes asiassa kuin asiassa paremmin kuin heilahtelut ääripäästä toiseen. Olisiko siis parempi tavoitella ennen kaikkea tasapainoista perusarkea kohtuudella, sitä sen enempää rajoittamatta taikka kieltolauseilla värittämättä? Itse ainakin omaan äärimmäisen huonon itsekurin, jolloin elämäntapa muutokset kariutuivat jo hyvissä ajoin ennen niiden aloittamista. Ja tuntuu, että tasapainoisen arjen pysymisessä on jo itselleni kylliksi haastetta. Mutta sen sijaan… Ollaanhan tänä vuonna armollisempia itseämme kohtaan hiukan enemmän kuin viime vuonna. Annetaanhan itsellemme hyväksyntään murusen verran enemmän kuin viime vuonna. Ollaanhan unohtamatta itseämme hiukan vähemmän kuin viime vuonna ja järjestetäänhän ajoittain kohtaamisia ihan itsemme kanssa. Ja ennen kaikkea muistetaanhan rakastaa itseämme ehdoitta. Uskon, että tässä on varmasti riittämiin tavoitetta ihan meille jokaiselle.  |
kuka olen...Luontoa rakastava, elämää tarkkaileva käsillä tekevä nainen, joka yrittää löytää elämästä ne pehmeät kulmat. Arkisto
May 2019
kategoria |
RSS Feed
EKOHOITOLA NORAHEkokosmetologi - Ekomeikkaaja
Noora Härmä Kansanparantaja Jussi Härmä Ihoden Kylätie 86 27320 Ihode |
|
